YLE Tampereen haastateltavaksi saapuneet väistyvät kansanedustajat Kuoppa ja Pentti ovat lukeneet aamun lehdet. Helsingin Sanomien mukaan noin kolmannes uskoo SDP:n istuvan hallituksessa ja vain vajaa kolmannes osaa nimetä hallituspuolueet.
- Kyllä tämän on voinut panna merkille, etteivät kansalaiset seuraa politiikkaa. Koen, että valtakunnassa ovat asiat menneet niin hyvään suuntaan, ettei tarvitse seurata asioita niin kiinteästi kuin esimerkiksi minun nuoruudessani, Klaus Pentti sanoo.
Mikko Kuoppa ei ole yhtä huoleton.
- Ihmisten pitäisi seurata, paljon on vielä tekemättä! Kun ihmiset eivät seuraa poliitikkaa, ei äänestetä asiapohjalta vaan tunteen tai ulkonäön perusteella. Kyllä täysi-ikäisen suomalaisen pitäisi tietää hallituspuolueet, Mikko Kuoppa sanoo.
- Kantaa voi ottaa vain silloin, kun tietää mistä puhutaan, Kuoppa jatkaa.
Klaus Pentin mielestä osasyy ihmisten tietämättömyydelle löytyy mediasta, varsinkin kahvipöydissä luetuista iltapäivälehdistä.
- Informaatiokin politiikasta on vaillinaista. Silloin, kun eduskunnassa kansanedustajat tekevät tärkeitä päätöksiä, median lehtereillä ei ole tungosta. Isoista päätöksistä ei välttämättä uutisoida, Klaus Pentti väittää.
Konkarit jättävät loven
Keskustalla 50 edustajaa, joista 3 pirkanmaalaista. Pirkanmaan keskustalaisista kansanedustajista 2 jää pois. Ainoastaan Mikko Alatalo pyrkii jatkokaudelle.
- Keskustan kannalta Pirkanmaalla on haastava tilanne. Itsekin yritän vielä kentällä kulkea ja kulkea tyttären kampanjassa mukana. Pidän tärkeänä, että keskustalainen voima vaikuttaa eduskunnassa, Pentti sanoo.
Vasemmistolla on puolestaan eduskunnassa 17 paikkaa, tavoitteena on saada 2-3 paikkaa lisää. Pirkanmaan kahdesta vasemmistoedustajasta Minna Sirnö yrittää jatkokaudelle. Mikko Kuoppa on tehnyt Vasemmistoliitolle pitkän uran, mutta ei enää lähde ehdolle. Ensimmäisen kerran Kuoppa toimi kansanedustajana jo vuonna 1979, eduskuntavuosia kertyi yli 24.
- Kyllä minä uskon, että saadaan pidettyä Pirkanmaalla kaksi paikkaa. Kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen. Vasemmistoliitolla on käynnissä sukupolven vaihdos. Onneksi nuorista löytyy myös radikaaleja, sillä eduskunta tarvitsee vasemmistoradikaaleja, Kuoppa linjaa.
Eläkkeelle ristiriitaisin tuntein
Klaus Pentti ja Mikko Kuoppa ovat molemmat eduskuntaryhmiensä vanhimmat.
- Kun katson sitä luetteloa, mitä edellisissä vaaleissa asetettiin tavoitteiksi, olen tyytyväinen. Eläkeläisten tulot saatiin indeksiin, ruoan arvolisävero saatu alennettua, maataloustukia saatu Suomeen, Klaus Pentti linjaa hallituksen ansioita.
Oppositioedustaja ei purematta niele asioiden hyvää etenemistä.
- Klaus Penttiä haluaisin muistuttaa, että takuueläke ei tarkoita sitä, että kaikki saisivat sen 687 euroa, Kuoppa muistuttaa.
- Minä haluaisin painottaa, että tämä työ on yhteistyötä. Ja vaikka Pirkanmaalle huudetaan nyt ministeriä, niin mielestäni olemme onnistuneet vaikuttamaan ilmankin ministeriä moneenkin asiaan. Kaikesta huolimatta olemme pärjänneet vähintäänkin kohtuullisesti ja saaneet osuutemme valtion rahoista ja työpaikoista, Kuoppa sanoo.