Mari Kiviniemi totesi haastattelussa, että perussuomalaisten Timo Soini on sanonut varsin selvästi, etteivät perussuomalaiset ole valmiita hyväksymään mitään uutta apua tai vakuutuksia. Kiviniemi sanoi, että jos Soini todella tarkoittaa sitä, se merkitsee ettei hän voi tulla hallitukseen.

Kiviniemen puheita kommentoitiin vilkkaasti YLE Uutisten sivuilla. Monet kommentoijista muistuttivat Kiviniemeä siitä, että kansa valitsee kansanedustajat, eikä Kiviniemi voi tässä vaiheessa muodostaa uutta hallitusta.

"Kiviniemen haluilla ei ole väliä vaan kansan", kirjoittaa nimimerkki äänioikeus.

Kommentoijat arvostelivat tiistaina kovin sanoin etenkin keskustaa ja kokoomusta kriisimaiden tukemisesta. Muutama kommentoija tosin muistutti, että myös Suomea tuettiin 90-luvun lamasta ponnistamisessa.

Nimimerkki Muutos saatava kirjoitti näin: "Kepu kuppaa kansan rahoja milloin mihinkin tukiaisiin ja Mari jakaa loput kriisimaille. Tälle puhallukselle on nyt kerta kaikkiaan tehtävä loppu!"

Pate-nimimerkillä kommentoinut lukija sen sijaan yritti toppuutella etenkin niitä kommentoijia, jotka vannoivat perussuomalaisten nimeen.

" Perussuomalaisten kannattajien olisi hyvä muistaa, että he eivät ole yhtä kuin kansa", Pate kirjoitti.