Pertunmaalainen kansanedustaja Jari Leppä sanoo suoraan äänestävänsä lakia vastaan, jos sen sisältö ei muutu. Lain kohtalo ratkeaa tiistaina.

- Me uskomme ja luotamme eteläsavolaisiin sekä maakuntien ja kuntien päätöksentekijöihin ja siihen, että me osaamme täällä omat asiamme päättää ja linjata. Niissä ei tarvita keskushallinnon ja Helsingin pään ja ministeriön valtaa yhtään lisätä nykyisestä.

- Meillä piti kaupungin länsipuolelle tulla tällainen kaupan keskittymä ja nythän tässä vääristyy Savonlinnan kaupungin rakennetta. Itäpuolelle keskittyy kaikki. Välissä ovat vesistö ja sillat. Suunta ei ole oikea, sanoo savonlinnalainen kansanedustajaehdokas Kirsi Torikka.

Verolinjauksissa eroja

Verolinjauksissa puolueiden välillä löytyy selviä eroja. Keskustan jatkaa valtion talouden vakauttamista verotuloja lisäämällä. Kekusta on esittänyt yleisen arvonlisäveron nostamista kahdella prosenttiyksiköllä. Kirsi Torikan on helpompi sanoa, mitä veroja ei pidä nostaa kuin mitä pitäisi.

- Ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveroa ei pidä nostaa. Kaikki tarvitsevat näitä hyödykkeitä. Sellaiset asiat, jotka liittyvät ympäristöön ja kulutukseen, eivätkä ole heti niin kuin ihmisen elämässä, semmoisten voisi nostaa.

- Suurimpien pääomien nykyistä korkeampi verotus on paikallaan. Toinen periaattellinen asia on se, että me emme halua mennä tasaveron suuntaan, vaan veronmaksu pitää määräytyä tulotason mukaan. Se on oikeudenmukaisuuskysymys, perustelee Jari Leppä.

Ansiotuloverotusta Keskusta ei enää alentaisi.

Kiviniemi on onnistunut

Ehdokkaat puolustavat pääministeri Mari Kiviniemeä, joka on pärjännyt heidän mielestään erinomaisesti tehtävässään. Kirsi Torikka kiittelee pääministeriä siitä, että hän ei harrasta syyttelypolitiikkaa.

- Hän on onnistunut niin erinomaisesti niin kotimaan politiikassa kuin maan rajojen ulkopuolellakin. Hänellä on erittäin hyvät suhteet muiden EU-maiden johtajiin. Tämä luo mahdollisuuksia tulevaisuudessa siihen, että Suomi pitää puoliaan EU:ssa ja koko maata, mikä on puolueen tarkoitus ja Kiviniemen päälinja, Leppä korostaa.

Kuntaliitokset vapaaehtoisia

Keskustan linja kuntaliitoksissa perustuu vapaaehtoisuuteen. Jari Lepän mukaan puolue ei mene sellaiseen hallitukseen, jossa on mukana pakkoliitosta kannattavia puolueita. Hän ei usko toistaalta sellaisen puolueen syntymiseenkään.

- Uskomme edelleen siihen, että porkkanoiden kautta saadaan aikaan järkeviä liitoksia. Ja siihen, että uudistamme edelleen palvelujamme ja niiden tuottamisrakennetta ja teemme entistä tiiviimpää kuntien välistä yhteistyötä, Leppä toteaa.

- Pakko lähtökohtana liitoksissa ei ole hyväksyttävä. Se ei luo sitä yhteistoiminnallisuutta, johon ne palvelurakenteet kuitenkin tähtäävät. Ne palvelut ovat kuntalaisille kaiken aa ja oo. Ei se hallintomalli miten sitä toteutetaan, Torikka perustelee.