ISA-tunnuksen saanut yritys on sitoutunut isännöinnin eettisiin ohjeisiin. Ohjeilla turvataan isännöintitehtävien riittävän korkeatasoinen hoitaminen. Tunnuksen myöntää Isännöintiliitto.
Taloyhtiöiden palvelujen parantamiseksi liitto olisi valmis myös lisäämään isännöitsijöiden järjestäytymisastetta.
Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Kai Haarman mukaan ala on edelleen liian pirstaleinen. Siksi uusien toimintamallien omaksuminen on hankalaa.
- Ongelmana on myös se, että isännöitsijällä ja toimistolla on ihan liian vähän aikaa oman toiminnan kehittämiseen, kun se työ on tavallaan sellaista hektistä tulipalojen sammuttamista, Haarma sanoo.
Vapaavuori saa esityksen ensi viikolla
Isännöintialan kehittämistä pohtiva selvitysryhmä luovuttaa esityksensä asuntoministeri Jan Vapaavuorelle keskiviikkona.
Uudenmaan uutisten tietojen mukaan ryhmä esittää toimenpiteitä lainsäädäntöön ja markkinoiden toimivuuden lisäämiseksi.