Nimimerkki äänestäjä rajaa jo porukkaa.
"Sovitaan,että jätetään nämä rahan kylväjät pois suraavasta eduskunnasta,jos kukaan ei äänestä heitä ,eivät he ole seuraavassa hallituksessakaan rahaa jakamassa, näin yksinkertaistahan tämä on."
Nimimerkki Tarpeekseen saanut takinkääntäjistä pelkää tulevaa.
"Jospa suuri valiokunta sitten myös pysyisi kannassaan, sillä Suomi ei voi ottaa vastuuta koko kaatuvan EU:n rahoittamisesta. Omassakin maassa alkaa hyvinvoinnin leikkaukset viimeistään vaalien jälkeen!"
Nimimerkki PerusJussi ei luota.
"Taitaa olla vain vaalijippo. Pahoin pelkään, että kulisseissa on sovittu, että päätöstä voidaan muuttaa pikaisesti. Tällä tempulla yritetään sumuttaa häikäilemättömästi kansaa ja saada persujen kannattajia mukamas palaamaan kolmen suuren KOK, KEPU ja SDP:n kannattajiksi."
Nimimerkki Ihmiset Ensin olikin jo odottanut tätä.
"Vihdoinkin järki alkaa voittamaan. Suomella on vielä mahdollisuus irrottautautua suursijoittajien EU:sta ja alkaa rakentamaan omaa isänmaata uuteen uskoon."
Nimimerkki Loistavaa pitää tätä jo urotekona.
"Suuri valiokunta teki parlamentaarisen urotyön, pisti Kiviniemelle pallon jalkaan. Ei pääse epäisänmaallisesti syytämään meidän rahojamme Kankkulan kaivoon. Jos tuosta poikkeaa, se on sitten valtakunnanoikeuden paikka."
Nimimerkki Sepposakari uskoo kansan pitävän tästä.
"Hyvin päätetty, hyvin perusteltu ja on luultavasti myös kansan enemmistön tahdon mukainen. Eri asia on, toimivatko Kiviniemi ja Katainen suuren valiokunnan linjauksen mukaisesti."