Tentissä ovat Kokoomuksen Jyrki Katainen, Sosiaalidemokraattien Jutta Urpilainen, Keskustan Mari Kiviniemi sekä Perussuomalaisten Timo Soini.
Soini vaati pääsyä mukaan pääministeritentiksi muodostuneeseen vaalitapahtumaan joulukuussa. Päätös laajentaa kolmen kärkipuolueen edustajille tarkoitettu pääministeritentti neljän suuren tentiksi tehtiin Ylessä tammikuussa.
YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämän tuoreimman, tammikuun lopussa julkistetun mittauksen mukaan Perussuomalaiset nousi kannatukseltaan jo Keskustan ja Sdp:n kupeeseen 16,6 prosentilla.
Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla samoina aikoina teettämän kyselyn mukaan Perussuomalaisten kannatus olisi 16,2 prosenttia. Perinteisten kolmen suuren kannatus vaihtelee eri mittauksissa 17,3:sta 21 prosenttiin. Kaikissa mittauksissa Kokoomus on suurin ja vakiintuneissa Ylen ja HS:n mittauksissa Keskusta ja Sdp käytännössä tasoissa.