Kansanedustajia on kauan kalvanut kateuden mieli. He eivät ole olleet perillä tasavallan presidenttimme keskusteluista valtionpäämiesten kanssa. Urho Kekkonen saatettiin epäilyttäväksi, sillä hän pohti ajankohtaisuuksia Neuvostoliiton vierailuillaan. UKK korosti henkilösuhteita. Hän punnitsi tilannekohtaisesti, ketkä paikalle kelpuutettiin. Mitä pienempi porukka, sitä oivallisempi oli tulos. Perustuslaki määräsi ulkopolitiikan suvereenisti presidentille.
Taas kohistaan. Tasavallan presidentti Tarja Halosen koetaan kitsastelleen viestinnässä vuonna 2004, kun hän tapasi Venäjän virkaveljensä Vladimir Putinin. Kritiikkiä siivittää väite, jonka mukaan eduskunnan puhemies Paavo Lipponen paljasti oitis näiden neuvottelujen annin Yhdysvaltain suurlähetystölle. Tietoja valuttivat lännen mahdille lukuisat tietäväiset. Suomi mielisteli Saksaa 1930- luvulla ja 1940 -luvun alussa sekä tämän jälkeen Neuvostoliittoa. Nyt on muodikasta vuotaa seulana asiat Yhdysvalloille ja nyökkäillä sille sokeaa uskollisuutta. Tähän viittaavat Wikileaks-aineistot.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo I. Sasi ovat moittineet parlamentin jättämistä pimentoon. Takametsäiseen sieluun sopii kummailla, miksi ylimmän valtiollisen valtamme haltijat kansanedustajat tuntevat ulkopolitiikamme ydinhetkiä heikommin kuin ulkomaiden Helsingin ykkösdiplomaatit.
Ulkopolitiikasta tuskin koskaan kasvaa koko eduskunnan, sen 200:n jäsenen, varsinainen vastuualue. Valtiollisen johdon tietyt pohdiskelut painuvat pienen piirin tietämiksi. Niiden aulis levittäminen romuttaisi pohjan presidenttien ja pääministereiden tuumingeilta.
Perimällinen käytäntö on, että valtiollisen johdon kiinnostavuuksia kerrotaan harkitusti ulkomaisille diplomaateille. He varjelevat tietoa paremmin kuin villit ja vapaat kansanedustajat. Hölöttäminen on tavis- ja pintapoliitikkojen ominaisuus, kun ammattidiplomaattien kyvykkyyttä mitataan tiedon järkiperäisellä hallinnalla.
Silti eletään ongelmallisella ulapalla. Valtiollisten johtajien ehdottoman luottamuksellisten neuvottelujen yksityiskohtien valuttaminen ulkopuolisille, vaikka he olisivat diplomaatteja, saattaa vaurioittaa henkilö- ja maiden suhteita. Petetyksi tuleminen on paha juttu. Mitä korkeammalla tasolla se ilmenee, sitä hankalammat voivat olla seuraukset.
Tapahtumat on maisemoitava. Jyrkkää säännöstöä on mahdoton rakentaa. Valtiollinen johto omaa kapasiteetin arvioida, kenelle ja mitä milloinkin on viisasta kertoa.
Lähinnä oikeistosieluisuuksiemme hinku idänsuhteittemme yksityiskohtien juoruamiseen Yhdysvalloille vierastuttaa. Presidentti Tarja Halonen on vaalinut toimintojaan esimerkillisesti, mutta poliitikkojen kentillä on temmelletty siten, että viileän kylvyn suositus on paikallaan.
Juuri Yhdysvaltain mielistelyä keskustaopposition puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kritikoi 2003 eduskuntavaaleissa. Keskusta nousi pääministeripuolueeksi. Pian Jäätteenmäki runnottiin eroamaan. Tehtiin poliittinen oikeusmurha. Historiankirjoitus paljastanee totuuden ääriään myöten.
Keskusta saattaa säilyä pääministeripuolueena
Keskusta saattaa napsaista valtakirjan kolmannelle nelivuotisjaksolle pääministeripuolueeksi. Tähän viittaa MTV3:n teettämä tuore mielipidetutkimus. Research Insight Finlandin mittauksessa kokoomus oli painut 19.8 prosenttiin, kun keskusta on kauhonut aallonpohjasta 19.3 prosenttiin. SDP:n kannatus makasi 17.3 prosentissa, mutta perussuomalaiset paistattelevat 17 prosentissa.
Neljä puoluetta keinuvat virhemarginaalin sisällä, käytännössä tasoissa, kun eduskuntavaaleihin on kaksi kuukautta. Kaikki on yhä mahdollista. Tämän hetken näky viittaa kokoomuksen hyytymiseen. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen uskottavuus on alentunut. Ulkoministeri Alexander Stubbin raju ylikierroksisuus vaivaa ajattelevia äänestäjiä. Kokoomus leimaantuu yläluokkaisen väestön etujen paimeneksi. Tie sisältää vaaroja korkeimpaan valtaan etenemisessä.
SDP ei kohoa siiville. Onnistumiseen tarvitaan ihme. Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Mari Kiviniemi tuntuu pärjäävän.
Perussuomalaisten lukemat rummuttavat ihmisten protestihenkeä. Sen väyläksi sopivat perussuomalaiset, mutta kokoomukseen protestin purkautuminen ei nyt mahdu millään opilla.
Jos keskusta pysyy suurimpana, se on kolmannen peräkkäisen nelivuotiskauden pääministerivoima. Paavo Lipposen SDP melkein ylti tähän vuonna 2003, mutta rima lopulta tipahti.
Valtaa ei vielä kannata jakaa. Mielipideilmasto velloo. Kutkuttaviin arvailuihin se oikeuttaa.
Huonomminkin olisi voinut käydä
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrystä luonnehditaan huumorintajuttomaksi. Vakaa työskentelijä hän on, mutta kyllä Paavosta letkeää huumoria löytyy.
Häneltä on juuri ilmestynyt ”Huonomminkin olisi voinut käydä” -teos, muistelus menneestä ja osittain luomus tulevaisuudeksi.
Kirjansa nimeä Väyrynen riimittää:
”Kerrotaan, että Lapin kylässä eli seppä, jolla oli erikoisen myönteinen elämänasenne. Hän näki ja selitti asiat aina parhain päin. Tapahtuipa kylässä tai maailmalla mitä tahansa, seppä aina sanoi, että huonomminkin olisi voinut käydä, ja perusteli kantansa taitavasti.
Kerran kylällä sattui hirveä tapaus. Erään talon isäntä oli ollut savotassa, mutta tullut kotiin aiottua aikaisemmin. Hän löysi vaimonsa vieraan miehen kanssa sängystä. Isäntä ampui molemmat siihen paikkaan ja lopulta itsensä.
Kyläläiset ryntäsivät kertomaan asiasta sepälle kuullakseen hänen kommenttinsa. Seppä vastasi: Huonomminkin olisi voinut käydä. Jos olisi tullut eilen kotiin, en tässä enää kilkuttelisi.”