Radio Hämeen politiikan puhemyllyssä opposition kansanedustajat, SDP:n Tarja Filatov ja Johannes Koskinen kaipasivat nyt muutosta.

- Pääomatulon korottamisesta ja progsessiivisuudesta on puhuttu jo pitkään, mutta mitään ei tapahdu, Tarja Filatov ihmettelee.

- Suurimmat hyödyt on hallituksen verokevennyksistä on kohdistuneet suurituloisille. Trendi tuloerojen kasvusta on toki pidempi ja yksi syy siihen jon porvarihallituksen vuoden 1993 verojärjestelmän muutos, Johannes Koskinen sanoo.

Hallituspuolueiden edustajat näkevät verotuksen muutosvaikutukset suomalaisen hyvinvoinnin kasvuun erilailla.

Vihreiden Kirsi Ojansuu muistuttaa, että eniten pienituloisten määrä on kasvanut vuosien 1995-2000 välisenä aikana.

- Lipposen hallituksen aikana tuo lukema oli tuolloin 4,1 prosenttia, Ojansuu sanoo.

Keskustan Risto Aution mielestä suurin kysymys koskee kestävyysvajetta ja huoltosuhdetta.

- Ne ovat kysymyksiä mitkä on pakko ratkaista tulevaisuudessa, Autio pohtii.

- Me olemme haluneet, että työn verotusta kevennetään. Myös ensi hallituskaudella työn verotusta voitaisiin vielä lievästi keventää. Vastaavasti pääomantulon ja arvonlisäveroa esitämme korotettavaksi, Timo Heinonen puolestaan linjaa.