Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtajasta käytävä kiista täyttää jo kaikki farssin tunnusmerkit. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan valintaa on käsitelty tähän mennessä kahteen kertaan, eikä valmista näytä tulevan vieläkään.

Maanantaina kaupunginhallitus joutui äänestämään hallituksen valinnan palauttamisesta valtuustolle muotovirheen vuoksi, mutta kaupunginjohtajan esitys kaatui täpärästi yhdellä äänellä. Vasemmistoliittolainen nykyinen kaupuginhallituksen puheenjohtaja Juha Pikkarainen äänesti itseään vastaan. Sen sijaan toinen vasemmistoliiton edustaja äänesti toisin.

Asian käsittely ei välttämättä jää tähän, sillä kaupunginhallituksen valinnasta on jo tehty muotovirheen vuoksi valitus hallinto-oikeuteen.

Syynä eduskuntavaalit

Keskustan Kemijärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juhani Tapio sanoo syynä olevan kunnallisen valtataistelun lisäksi kevään eduskuntavaalit. Kemijärveltä ehdolla oleva, entinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala ei kelpaa kaikille keskustalaisille.

Juhani Tapio pitää todennäköisenä, että osa itälappilaisista on päättänyt tukea jotakin toista Keskustan ehdokasta kuin Nivalaa.

- Tämä näyttää todella kiusalliselta. Olin poissa neljä vuotta politiikasta ja palasin takaisin ajamaan itälappilaista ehdokasta eduskuntaan. Tämmöisessä tilanteessa tämä tuntuu vähintäänkin omituiselta, Juhani Tapio sanoo.

Valtuustoryhmältä pyydetään selvitys

Juhani Tapion mukaan kunnallisjärjestöllä on vähän mahdollisuuksia puuttua tilanteeseen. Valtuustoryhmältä voidaan pyytää selvitystä, mutta se tuskin vaikuttaa mihinkään.

- Sekin vaihtoehto käydään läpi ja sekä Keskustassa että valtuustoryhmässä käydään tästä asiasta keskustelu, Tapio sanoo.

- Harmillista on se, että valtuustoryhmä joka tekee kuntapuolen päätöksiä, ei voi olla asioista samaa mieltä, Tapio harmittelee.

Valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa sovittiin valtuustokauden alussa kaikki luottamuspaikat. Juhani Tapio mukaan Keskustassa sovittiin, että sopimuksesta pidetään kiinni myös jatkossa. Se olisi tarkoittanut Heikki Nivalan jatkamista kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Yllättäen osa keskustan valtuustoryhmästä kuitenkin äänesti sopimusta vastaan ja ei hyväksynyt Nivalan jatkamista hallituksen puheenjohtajana. Keskustan Kaarina Soppela syytti Lapin Radion lähetyksessä Nivalaa muun muassa yksinvaltiudesta.

Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juhani Tapio sanoo myös Vasemmistoliiton ryhmän jäseniä olleen hämmentämässä soppaa. Tapio viittaa maanantain kaupunginhallituksen äänestykseen, jossa vasemmistoliittolaiset äänestivät molemmat eri tavalla.

- Kyllä Vasemmistoliittokin voi tutkailla omaa sitoutumistaan alkuperäisiin päätöksiin, Juhani Tapio sanoo.