Valtakunnallisten gallup-lukujen innoittamana perussuomalaiset tavoittelevat kahta paikkaa Satakunnasta. Maanantaina Satakunnan Radion Maakuntaparlamentissa ei ihan näin hyvään menestykseen kuitenkaan uskottu.

- No, siitä vaalipiirin viimeisestä paikasta kisaavat keskusta, jolla se tällä hetkellä on ja kokoomus lisäpaikalla ja perussuomalaiset sitten uudella paikalla, arvioi kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja.

- Kyllä minun mielestäni täällä Satakunnassa on keskustan kolmas paikka uhattuna eli perussuomalaiset käyvät varmaan kamppailua juuri keskustalaisten kanssa siitä, jos saavat yhden paikan ja ainakin tämän päivän galluppien valossa näyttää, että perussuomalaisilla on ihan täydet mahdollisuudet saada Satakunnasta yksi paikka, sanoo puolestaan demarien kansanedustaja Reijo Kallio.

Keskustaa ja perussuomalaisia siis sysätään keskinäiseen kamppailuun.

- Se on haaste ja se innostaa meitäkin, sanoo keskustan kansanedustaja Timo Kalli.

Vaalirahakohun vaikutukset tuovat oman mielenkiintonsa kevään eduskuntavaaleihin. Kohun alkulähdehän oli keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin haastattelu A-studiossa vuoden 2008 toukokuussa.

- Itselläni on puhdas tunto sillä tavalla, että en koe, että kannan mitään taakkaa. Päinvastoin, sen seurauksena saatiin aikaan uusi vaalirahoituslaki ja se mahdollistaa sen, että koko vaalirahoitus on läpinäkyvämpää ja kansanvalta silläkin tavalla toteutuu aidommin ja läpinäkyvämmin.

Eli ei kaduta?

- Ehei kaduta, ei totta vie, Kalli naurahtaa.

Mutta ennen vaaleja varmaa on vain, että yksi nykyisistä Satakunnan yhdeksästä kansanedustajasta vaihtuu. Raumalaiskansanedustaja Reijo Kallion äänet etsivät uutta kotia.

- Kyllä luulen, että ne pääasiallisesti menevät raumalaisille demariehdokkaille, ehkä myös muille satakuntalaisille demariehdokkaille.

Ääniä ei voi testamentata?

- No, testamenttaaminen ei minun mielestäni oikein toimi enää nyky-yhteiskunnassa.