Lahden kaupunginvaltuusto teki jo 1980-luvulla juhlapäätöksen, jonka mukaan Launeelle rakennetaan uimahalli. Vielä tähänkään mennessä uimahallia ei ole Launeen pelloille noussut.
Valtuuston suurimmat ryhmät kokoomus ja SDP ovat kahdesta vaihtoehdosta eri mieltä. Kokoomuksen ryhmässä Kivimaa koetaan muutamaa soraääntä lukuunottamatta paremmaksi vaihtoehdoksi kuin Laune. Kantaa puolustetaan sillä, että Kivimaan vaihtoehto tulisi halvemmaksi.
Peruskorjaus ja laajentaminen kun maksaisivat noin 16 miljoonaa euroa. Jos Launeelle rakennetaan uusi uimahalli ja Kivimaan nykyinen halli peruskorjataan, hintaa tulee reilut 20 miljoonaa euroa. Vuosittaiset käyttömenot olisivat Kivimaalla noin 700 000 euroa halvemmat kuin Launeella.
Yhtälailla kuin kokoomusedustajat pitävät kiinni Kivimaasta, on suurin osa demareista Launeen kannalla. Perusteluina on esimerkiksi se, että iso allas täydentäisi Launeen virkistäytymiskeidasta perhepuiston kainalossa.
Lisäksi eteläiseen Lahteen tulee lisää asukkaita ja siellä olisi tilaa myös uuden uimahallin parkkipaikalle. Kivimaalla paikoitukselle on tilaa niukasti.
Pienten valtuustoryhmien kanta voi uimahalliasiassa nousta ratkaisevaan asemaan. Keskustalla, vasemmistoliitolla ja kristillisdemokraateilla yhtä kantaa ei vielä ole.
Vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien ryhmistä löytyy kuitenkin tukea Kivimaan vaihtoehdolle sen edullisuuden vuoksi.
Kivimaan kannalla ovat myös perussuomalaiset. Hinta ratkaisee tässäkin.
Vihreiden mielestä Kivimaa puolustaa paikkaansa, sillä henkilökuntaa on jo valmiiksi ja käyttökustannukset jäisivät pienemmiksi kuin Launeella.
Liki kaikki ryhmät ovat sitä mieltä, että uimahalli on kohde, johon on syytä satsata. Kaupunkilaiset kun ikääntyvät, uiminen tekee hyvää terveydelle.
Jos ihmisille tarjotaan riittävästi hyviä mahdollisuuksia liikkua, näkyy tämä pitkässä juoksussa myös säästöinä sosiaali- ja terveyspuolella.