Halmesmäki kommentoi kohua lyhyesti YLE Uutisille sähköpostitse. Hän korostaa, että Kaupan päivän puhe oli mietitty kokonaisuus.

Halmesmäki muistuttaa, että "Kaupan päivästä on tullut erittäin suosittu, koska vakavia ja ajankohtaisia asioita voidaan käsitellä myös viihdyttävästi.”

Kohuun pääjohtaja viittaa kirjoittamalla, että "Tarkoitukseni tilaisuuden isäntänä oli kuitenkin kohdella sekä vieraita että esiintyjiä myönteisesti ja arvostavasti. Huumori on taitolaji."

Pääministeri Kiviniemi oli pääpuhujana tilaisuudessa. Halmesmäki avasi tapahtuman huumoripitoisella puheenvuorolla, jossa hän sanaili muun muassa poliitikoista.

Viestinnän ammattilaiset: Johtaja edustaa koko yritystä

Johtajien vitsit kääntyvät helposti yrityksen maineelle haitallisiksi, muistuttaa ProCom Viestinnän ammattilaiset ry:n toimitusjohtaja Elina Melgin.

- Kysymyksessä on ylimmän johdon käyttäytymiskoodisto. Ylin johtohan aina edustaa koko yritystä, sen vastuullisuutta, arvoja ja koko henkilökuntaa. Näin ollen julkisessa roolissa huumorin käyttö on hyvin riskialtis laji.

Keskon johtajille on aiemminkin sattunut kiusallisia lipsahduksia. 90-luvulla johtajistosta arvioitiin, että naisjohtajia on vähän, koska naisia rasittaa perheestä johtuva handicap eli vamma.

Elina Melginin mukaan varomattomat puheet voivat tahrata koko Suomen mainetta.

- Suomi on esimerkillinen maa miesten ja naisten tasa-arvossa ja meillä on hallitustason työskentelyssä naisia. Tämäntyyppinen kommentointi saattaisi aiheuttaa kummastusta ulkomailla, jotka katsovat monessa suhteessa Suomeen ikään kuin esimerkkinä.