Sanomalehdet Ilkka ja Pohjalainen teettivät mielipidetutkimuksen Taloustutkimuksella. Kyselyn mukaan vaalipiirin suurin menettäjä keskusta häviäisi eduskuntavaaleissa yli 21 000 ääntä ja yhden kansanedustajapaikan. Perussuomalaiset ovat nappaamassa toisen lisäpaikkansa kokoomukselta.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Esko Ahonen kommentoi mielipidetutkimusta käynnistäessään vaalikampanjaansa Soinissa. Hänen mukaansa keskustaväen pitäisi havahtua ja äänestäjien herätä populistisen puolueen voittokulun kiihtyessä.
- Perussuomalaisten myrskyvaroitus tuli jo europarlamenttivaaleissa, muistuttaa Ahonen. Sinänsä hän ei vielä luota gallupien tuloksiin, koska eduskuntavaalit ovat vasta muutaman kuukauden päässä.
- Gallupit ovat aina gallupeja. Keskusta on ollut pitkään vastuunkantaja, mikä tietysti nakertaa kannatustamme. Kannatusta ovat syöneet etenkin jätevesikysymys ja euroalueen talousvaikeudet.
- Kaikki puolueet eivät ole vielä edes julkaisseet ehdokaslistojaan. Kun kaikki listat ovat esillä, sekin tuo lopullisen nyanssin äänestyskäyttäytymiseen, Ahonen pohtii.