Haukiputaan Keskustan kunnallisjärjestön johtokunta on vahvistanut valtuustoryhmän tekemän päätöksen erottaa Seppo Isohookanan, Hannes Kortesalmen ja Juhani Pitkälän valtuustoryhmästä.
Kunnallisjärjestön mukaan vaikeudet valtuustoryhmässä alkoivat Keskustajohtoisen kunnanhallituksen erottamisesta ja uuden valitsemisesta. Sen jälkeen erotetut ovat useista keskusteluista huolimatta toimineet vastoin valtuustoryhmän tahtoa ja pelisääntöjä. He ovat toiminnallaan menettäneet ryhmän poliittisen luottamuksen.
Kunnallisjärjestö haluaa päätöksellä turvata valtuustoryhmälle työrauhan. Järjestö muistuttaa, että uuden Oulun rakentaminen on tulevaisuuden kannalta tärkeä työ, joka vaatii valtuutetuilta runsaasti aikaa, sitoutumista ja voimavaroja. Valtuustoryhmä haluaa keskittyä yhtenäisenä ja aktiivisesti tähän työhön. Haukiputaan Keskustan valtuustoryhmä jatkaa 14 jäsenellä valtuuston suurimpana ryhmänä.