Eilen illalla Ylen TV2:n Ajankohtainen kakkonen esitti poliisin esitutkinta-aineistoon nojautuen listan poliitikoista, jotka olisivat saaneet tukea Nuorisosäätiöltä vuosina 1998 - 2009.
Kiviniemi sanoi keskustan tiedotustilaisuudessa, että sama väite nostettiin esiin jo viime syksynä ja hän vastasi samoin kuin nyt.
Mari Kiviniemi ei arvioinut muiden keskustalaisten poliitikkojen mahdollisia tukia sen koommin Jukka Vihriälän tai Antti Kaikkosenkaan osalta.
- Pääministerinä pidättäydyn kommentoimasta muita kuin itseäni koskevan virheen oikaisemista.
- Prosessi on kesken, asiaa on hankala kommentoida. Antti Kaikkonen on toiminut kansanedustajana hyvin, tulevaisuus edustajana on kansan käsissä, sanoi Kiviniemi viitaten tulossa oleviin eduskuntavaaleihin.
Kiviniemi arvioi myös lyhyesti Perussuomalaisten kannatuksen nousua.
- Jokaisen puolueen on keskityttävä omaan agendaan (asialistaan). Toivon, että käydään keskustelua asioista.
Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä Perussuomalaisten kannatus oli kohonnut 16,2:een prosenttiin. Kokoomuksen kannatus oli 21,0 prosenttia, keskustan 18,3 ja SDP:n 18,2.