Vaikka Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Reijonen näkee kohun taustalla julkisuushakuisuutta pitää hän kohun tuoreimmissa käänteissä positiivisiakin puolia.

- Mielestäni tilannetta ei olisi pitänyt päästää näin pitkälle. Toisaalta, totuuden löytämiseksi on kuitenkin hyvä, että sivistyslautakunnan nauhoitusepäilyt ovat etenemässä syyttäjälle, Reijonen pohtii.

Keskustan kansanedustaja Eero Reijonen on huolissaan Liperin maineesta.

- Saan eduskunnassakin jatkuvasti vastailla kysymykseen: Mikä siellä Liperissä oikein ahdistaa?

Eero Reijonen arvioi, että kohu on syntynyt julkisuuden tarpeesta.

- Selvästi tässä on kyse politiikasta ja myös lähetyvistä vaaleista, Reijonen summaa.

YLE Pohjois-Karjala kertoi tänään Liperin sivistyslautakunnan nauhoitusjupakan etenevän syyttäjälle. Yhden lautakunnan jäsenen epäillään nauhoittaneen salaa kokouksen puheenvuoroja. Liperiläinen luottamushenkilö puolestaan on tehnyt virka-apupyynnön poliisille, jotta hän pääsisi lukemaan julkisena pitämiään asiakirjoja.