Keskustan turvallisuuspoliittista ohjelmaa valmistellut Seppo Kääriäinen sanoo, että hankalassa taloudellisessa tilanteessa myös armeija joutuu nipistämään menoistaan.

Käytännössä tinkiminen voisi tarkoittaa sitä, että armeija joutuu luopumaan sille luvatuista 2 prosentin määrärahojen korotuksista. Armeijan hankinnat ovat Kääriäisen mukaan pitkäaikaisia ja kalliita.

- Jos seuraava vaalikausi on yleistä niukkuutta valtiontaloudessa, niin kuin nyt näyttää, täytyisi saada menot ja tulot tasapainoon muutaman vuoden sisällä, niin silloin kaikkia menoja myös puolustusvoimiin suunnattuja määrärahoja on tarkasteltava.

SDP ja kokoomuskin näkevät säästöjen olevan edessä

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan kaikki menot on otettava tarkasteluun.

- Kyllä se on niin, että jos joudutaan tekemään säästöjä, niin kuin nyt joudutaan, niin silloin kaikkien menojen täytyy olla samassa tarkastelussa.

Myös kokoomus uskoo, että puolustusmenoista joudutaan karsimaan, mutta vasta ensi vaalikauden lopulla.

- Mielestäni puolustuksella on edessään sopeutuksen vuodet, mutta ne painottuvat sinne vaalikauden lopulle, arvioi Häkämies.

Varuskuntien tulevaisuudesta ollaan vaitonaisia

Keskustassa ja SDP:ssä säästökohteita löydetään puolustusvoimien hankinnoista, eikä niinkään varuskuntien määrästä.

- Keskustan lähtökohdissa varuskuntien sulkeminen ei ole tietenkään ensimmäisten keinojen joukossa, linjaa Seppo Kääriäinen.

Eero Heinäluoma ei näe, että lähivuosina on "tarvetta mihinkään äkkijarrutukseen".

Kokoomus on varoittanut aiemmin, että varuskuntia joudutaan ehkä lakkauttamaan, mutta ainakin vielä puolustusministeri Jyri Häkämies kiistää leikkauslistojen olemassaolon.

Hänen mukaansa mitään "omia listoja" ei ole olemassa, vaan selonteko pitää valmistella porukalla.