Keskustan jäsenmäärästä oli epäselvyyttä, kun puolue lähetti viime vuoden toukokuussa jäsenkortteja ihmisille, jotka eivät tienneet kuuluvansa puolueeseen. Osa rekisterissä olleista oli jo edesmenneitä.

Keskusta on viimeisen kolmen vuoden aikana yhdistänyt jäsenrekistereitään. Puoluesihteeri Timo Laaninen kuvaa siivousta pitkäksi ja perusteelliseksi harjoitukseksi.

- Itse luotamme nyt tähän lukuun. Aiempien vuosien jäsenmäärään sitä on kuitenkin vaikea verrata, Laaninen sanoo. Hän kertoo, että vuoden 2009 jäsenmäärä oli silloisilla laskukaavoilla noin 171 000.

Nyt laskettu jäsenmäärä 163 000 sisältää Keskustan paikallisyhdistysten ja puolueen sisarjärjestöjen eli Keskustanaisten, Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden yhdistysten jäsenmäärät.