Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa, että yliopisto- ja korkeakoululaitoksella on alueellinen vaikuttamistehtävä. Siksi suunnitelmat alueellisten yksiköiden siirtämisestä keskuskampuksille vaativat perusteellista keskustelua.

Esimerkiksi Tampereen yliopisto pohtii luokanopettajakoulutuksen siirtoa Hämeenlinnasta Tampereelle. Yliopiston oma selvitys asiasta valmistuu helmikuussa. Sirkka-Liisa Anttila uskoo, että myös yksittäisellä ministerillä on keinoja vaikuttaa lopputulokseen.

- Valtioneuvoston pöydän ääressä käymällä periaatekeskustelua asiasta. Tämähän on asia, joka tulee ilman muuta hallituspuolueiden väliseen keskusteluun. Kajaanissahan pääsi tapahtumaan vahinko. Päätös ehdittiin tekemään ennen kuin siihen ehdittiin puuttua riittävästi. Nyt pitää huolehtia, että jatkopäätöksiä ei tule ilman, että käydään kunnon keskustelu alueen vaikuttamisesta.

- Hämeenlinnassa peli ei ole vielä pelattu, sanoo Anttila.

Opetusministeri Henna Virkkunen puolestaan huomauttaa, että opettajankoulutuksen lakkauttaminen ei kuitenkaan ole asia, jossa valtioneuvostolla olisi toimivaltaa. Yliopistoilla on autonomia, ja sen myötä oikeus päättää toimintansa järjestämisestä. Virkkunen kuitenkin myöntää, että yliopistoilla on myös alueellinen ulottuvuus, joka on syytä ottaa huomioon.

Eduskunta on patistanut opetusministeriötä käynnistämään selvityksen opettajakoulutuksen kokonaistilanteesta.