Suomessa on kaksi miljoonaa henkilöautoa. Bensiinikäyttöisistä malleista noin 72 % pystyy käyttämään uutta E10–laatua nykyisen 95 E5 –laadun sijaan. Polttoaineen kulutuksella mitattuna kuitenkin yli 80 prosenttia bensiiniautoista siirtyy käyttämään uutta laatua, sillä uudemmilla autoilla ajetaan valtaosa ajokilometreistä.

Öljy- ja Kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä toivoo nyt polttomoottoreita käyttäviltä ihmisiltä omavastuuta. Tammikuun alusta ei kukaan ole bensamittareilla neuvomassa oikean laadun valinnassa.

- Tietoa on tarjolla tällä hetkellä hyvin runsaasti ja autoilijoiden velvollisuus on selvittää polttoaineen yhteensopivuus sen oman auton kanssa, Vänskä toteaa.

Väärää informaatiota liikkeellä liikaa

Polttoainemuutoksen tiedotus on keskitetty Öljy- ja Kaasualan keskusliiton, Autoalan keskusliiton, Autontuojien sekä Motivan vastuulle. Loppuvuoden loppukiristä kansan valistamiseksi tulee vaikeaa, sillä täysin tietämättömien lisäksi maassa on vielä paljon heitä, joilla oleva tieto on täysin väärää.

- Suurin väärinymmärrys lienee se, että markkinoille jäävä suojalaatu 98 E5 poistuisi vuonna 2013. Näin ei kyllä käy. Kyllä sitä suojalaatua on tarjolla niin pitkään, kun on kysyntääkin, sanoo Öljy- ja Kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä.

Erikoinen uutinen uudesta E10 polttoaineesta on, että se ei ole tasalaatuista. Etanolipitoisuus saa olla korkeintaan 10 prosenttia, mutta käytännössä sen vaihteluväli osuu 5 - 10 prosentin välille. Nykyisessä 95-oktaanisesssa etanolia on saanut olla korkeintaan viisi prosenttia.

Alkurytinä parempi kuin loputon kitinä

Yli 700 000 suomalaista on tähän mennessä käynyt Motivan ylläpitämällä e10bensiini.fi -nettisivustolla tarkastamassa uuden polttoaineen sopivuuden omaan ajoneuvoonsa. Listaa luvataan päivittää jatkuvasti. Öljy- ja Kaasualan keskusliitossa uskotaan, että keskustelua aiheesta riittää tammikuun ajan. Sen jälkeen tilanne rauhoittuu.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) uskoo, että uuden polttoaineen kaikkien ympäristöfaktojen esilletuominen tässä vaiheessa uudistusta voi olla kansalaisille liian vaikeaa. Pekkarisen mielestä suomalaiset ovat kuitenkin ympäristöstä vastuunsa tuntevia ihmisiä, jotka ovat valmiita tätä polttoainetta myös käyttämään.

- Haluan korostaa, että uudistukset eivät pakota ketään tässä ja nyt tai edes ihan lähivuosina autojen vaihtoon. Vastuullinen kuluttaja tekee kuitenkin omia ratkaisujaan ja valitsee auton, joka kuluttaa vähemmän ja aiheuttaa yhä vähemmän kasvihuonepäästöjä, Pekkarinen toteaa.