Valtionvelan ja tuloerojen kasvaessa voimakkaasti on verotukseen tehtävä rakenteellisia muutoksia. Karjulan mukaan Suomi on ollut muulle Euroopalle esimerkkinä, vastuullisen taloudenpidon käytännöissä. Hän huomauttaa, että kaikki EU-maat eivät ole toimineet yhtä vastuullisesti, mikä rasittaa myös suomalaista päätöksentekoa.

- Verotuksen painoarvo tulee korostumaan yhteiskuntapolitiikassa. Miten verotuksella tasapainotetaan asioita? Samanaikaisesti verotuksen on oltava riittävän kannustavaa, että me pystymme ylläpitämään työllisyyttä ja kansallista kilpailukykyä. Tämä on äärimmäisen vaativa haaste, Karjula toteaa.

Karjulan mukaan keskeisimpiä asioita tulevassa hallitusohjelmassa on se, miten jatkossa toteutetaan mahdollisimman oikeudenmukaista veropolitiikkaa. Hänen näkemyksensä on, että työn verotusta ei pystytä merkittävästi kiristämään, sillä työn verotuksen alentamisen ansiosta työllisyys on säilytetty varsin hyvällä tasolla.

- Vastapainona on välillisen verotuksen eli kulutuksen verotuksen kiristäminen. Tämä vaikeuttaa niiden ihmisten elämää, joiden tulotaso on kaikista alhaisin. Sellainen eriarvoistaminen, joka johtaa köyhyyden lisääntymiseen Suomessa, ei voi jatkua, Karjula painottaa.

Karjula pitää todennäköisenä, että seuraavat hallitusneuvottelut käynnistetään Keskustan ja Kokoomuksen välillä. Verotus lienee yksi keskeisistä kysymyksistä. Puolueiden välisistä tietyistä perusnäkemyseroista huolimatta Karjula uskoo, että riittävän yhteinen pohja verotusasiassa kuitenkin löytyy sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kautta.

- Siitä minusta on osoituksena tämä hallituskausi. Minun kokemukseni kahdelta nyt kuluneelta hallituskaudelta on, että nykyinen hallitus tehnyt sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa kuin edellinen hallitus.