Eduskuntavaalien lähestyminen lisää jännitteitä myös hallituksen sisällä. Irtiottoja on luvassa, kun keskusta yrittää kiriä kiinni kokoomusta. Eduskuntavaaleissa taistellaan pääministerin paikasta.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen asetti viime viikolla Suomenmaa-lehdessä tavoitteeksi, että keskustan on oltava mukana loppusuoralla, kun kaksi suurta kisaavat vaalien ykköstilasta.

Pääministerin salkku antaa keskustalle vähän etunojaa ja keskusta onkin rakentamassa vaaleista pääministerivaaleja. Kampanjalle ei ole haitaksi, että Mari Kiviniemen suosio on nousussa.

Kapuloita keskustan rattaisiin tuo vaalirahasotkun kaatuminen vielä kerran syliin. Poliisitutkinta Matti Vanhasen virkatoimista palaa perustuslakivaliokunnan puitavaksi, ja koko vaalirahavyyhti käydään taas läpi.

Kokoomus ollut hiljaa

Paalupaikalta vaalitaisteluun lähtevä kokoomus on ollut pääministerikisasta hiljaa.

Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen on pääministeripörssin ykkösnimi, mutta pääministerin salkun tavoittelusta Katainen ei ole halunnut puhua. Viestinä on ollut, että nyt pelastetaan euroa ja uudet kortit katsotaan vasta vaaleissa.

Keskustan haaste on kokoomuksessa kuitenkin huomattu ja joulun alla asuntoministeri Jan Vapaavuori epäili jo keskustan hallituskelpoisuutta, kun pääministeripuolue oli tyrmännyt Hetemäen verotyöryhmän esitykset.

Neljä vuotta sitten pääministerikisaa yritettiin rakentaa hallituksen sisällä Matti Vanhasen ja SDP:n Eero Heinäluoman välille. Lopputulos oli katastrofi SDP:lle, ja Kataisen kokoomus kiri oppositiosta lähes ykköseksi.

Soini ei pyrkine pääministerikisaan

SDP ei ole vieläkään toipunut neljän vuoden takaisesta tappiosta.

Oppositioasemasta huolimatta SDP:n kannatus laahaa ennätysalhaalla, ja SDP:n johtohenkilöt menestyvät heikosti kaikissa suosiomittauksissa.

Perussuomalaisten Timo Soini voittaa pääministerikyselyssä Jutta Urpilaisen ja presidenttipörssissä Eero Heinäluoman.

Pääministerikisaan Soini ei ole kuitenkaan pyrkimässä. Päinvastoin. Opposition nopein etenijä tähtää pääministerin valitsijaksi.