Ensi viikolla aukeavia markkinoita jännityksellä odottava Rehn uskoo, että talouden tasapainottamiseksi tehdyt päätökset ovat vahvistaneet luottamusta euroalueeseen.

- Olemme tietysti varautuneet siihen, että ensi viikko voi olla aika vaikea, sanoo Rehn.

- Toisaalta euroalueella on tehty päätöksiä järjestelmän uudistamiseksi ja talousliiton vahvistamiseksi. Monet jäsenvaltiot ovat tehneet ihan oikeita päätöksiä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Tavallaan objektiiviset tosiasiat puoltavat sitä, että luottamus euroalueeseen on vahvistumaan päin.

Rehn sanoo uskovansa, että kuluneen vaikean vuoden jälkeen euro selviää myös alkavan vuoden yli. Jäsenvaltioilta ja koko euroalueelta se vaatii kuitenkin kauaskantoisia ja määrätietoisia päätöksiä.

- Sellaisia päätöksiä joilla vahvistetaan Euroopan talousliittoa, joilla vahvistetaan Euroopan vakausrahastoa ja tehdään siitä vähän joustavampi ja ketterämpi.

- Jokainen jäsenvaltio tekee tietenkin omalla vastuullaan omia päätöksiään oman taloutensa osalta. Tällaisilla toimilla kaikilla rintamilla kyetään vahvistamaan luottamusta euroon ja huolehtimaan siitä että talouden kasvun edellytykset ja työllisyyden vahvistumisen edellytykset säilyvät Euroopassa.

Euron käyttöönottoa Virossa Rehn pitää myönteisenä sekä eurohankkeelle että Virolle.

- Se on hieno hetki kun Viro liittyy euroon ja se kertoo eurohankkeen elinvoimasta. Virolle so on iso juttu koska tämä tavallaan kiteyttää Viron viimeisen parinkymmenen vuoden pyrkimyksen Eurooppaan. Se on nyt siinä, sanoo Rehn.