Kiviniemen ratkaisu tuli täysin ennalta aavistamatta kansanedustaja Jari Lepälle. Näin Leppä arvioi kesäkuista puoluekokousta ja puheenjohtajavaalin asetelmia.

- Nyt kaikki, jotka tuntevat halua ja tuntevat paloa pyrkiä Keskustan puheenjohtajaksi saavat riittävästi aikaa tehdä oma harkintansa ja lähteä kampanjoimaan.

Toiveissa hyvä kamppailu

Kampanjointi ison puoluekokouksen edessä on Lepän mukaan varsin suuri työ ja siihen tarvitaan aikaa. Sitä on pari kuukautta aikaa tehdä.

- Toivon että olisi mahdollisimman monta henkilöä joista valita. Jokainen tekee omat ratkaisunsa enkä käy nyt luettelemaan keiden siellä pitäisi olla. Toivon, että mukaan lähtisi puolenkymmentä henkilöä, niin siitä tulisi hyvä kamppailu, Leppä sanoo.

Kiviniemelle ymmärrystäkin

Puheenjohtaja Mari Kiviniemen ratkaisu oli Lepästä huono yllätys siinä mielessä, että hän on toiminut vasta kaksi vuotta puheenjohtajana ja puolueessa perinteisesti tehtävässä on oltu viidestä kymmeneen vuotta.

Lepällä on kuitenkin myös ymmärrystä Kiviniemelle. Puheenjohtajakaudella eteen on tullut monia hankalia kysymyksiä ja alla historiallisen suuri vaalitappio.

- Ihan täydellistä tukeakaan hän ei ole saanut kentältä ja se on osaltaan varmasti vaikuttanut hänen ratkaisuunsa, Leppä arvioi.