Koskinen sanoo Yle Uutisille torstaina, että vasta oikeuskanslerin selvityksen jälkeen arvioidaan mahdollista tarvetta jatkotoimille.

- Kyse on merkittävästä julkisesta tehtävästä ja tehtävään kohdistuneesta luottamuksesta, toteaa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.

Turun Sanomat kertoi myöhään keskiviikkona, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli vahvistanut lehdelle tutkivansa Wallinin asuntokauppavyyhdin.

Asia päätyi oikeuskanslerille, kun Varsinais-Suomen poliisi tiedotti asiasta saamastaan kyselystä oikeuskanslerinvirastoon, joka puolestaan oli kirjannut sen kanteluksi.

Koskisen mukaan kaupasta syntyviä mahdollisia seuraamuksia ministeri Wallinille on vielä ennenaikaista arvioida.

- Se riippuu olennaisesti siitä, mikä tämän selvityksen tulos on. Onko lainvastaista menettelyä ja onko kyse rikoksesta, Koskinen sanoo.

Puolustusministeri Stefan Wallin on itse kummastellut kaupasta syntynyttä kohua. Hän teki taannoin asuntokauppoja Åbo Akademin säätiön kanssa, jonka hallinnossa hän on itse mukana.

Säätiö myi Wallinille 2000-luvun alussa asunnon turkulaisesta kivitalosta ja Wallin kauppasi saman asunnon takaisin säätiölle kahdeksan vuotta myöhemmin. Myyntivoittoa Wallinille kertyi 170 000 euroa.