Nyt on kulunut jo muutama vuosi siitä, kun pyörä otettiin koukusta pois. Alussa pienikin hyvänolontunne oli huippu päivä ja tähden arvoinen sillä hetkellä. Olotilat olivat kuitenkin aika keskinkertaisia, mutta huonoihin aikoihin nähden mahtavia. Kunto alkoi kuitenkin kohenemaan ja odotuksetkin kasvoivat. Enää ei riittänyt, että sai urheilla ilman kipuja ja heikotuksia, vaan nyt alettiin kaipaamaan jo tuloksiin johtavaa jalkaa.

Odotusten kasvaessa tähdet taas loppuivat, koska voittajaolotiloja ei helpolla tule. Meni taas ainakin vuosi, että en voinut olla tyytyväinen kuntooni vaan toivoin vain parempaa. En oikein uskaltanut treenata kovaa, jottei kolotukset ja nahistukset palaisi takaisin liian voimakkaina ja pyörä tarvitsisi nostaa uudestaan koukkuun.

Nyt olen kuitenkin tehnyt taas hiukan hulluja lenkkejä ja selvinnyt niistä kunnialla. Olen siis ajanut kuusi tuntisia lenkkejä puolihullua vauhtia enkä ole vetänyt itseäni yli. Muutaman viikon ajan on tullut olotiloja, että pyörä kulkee vaan. Sitten on laitettu lisää välitystä ja edelleen on vaan kampi kiertänyt.

On uskomaton olotila, kun maantiepyörä nousee isolla keskiöllä loivaa mäkeä ylös, kampi pyörii ja reisi ei mene hapolle. tällaisen tunteen iskiessä sitä hiukan innostuu ja voi todeta, että seuraavana päivänä ei hyvältä tunnu. Nyt on kuitenkin hyvästä päivästä ja sen innoittamasta ylilyönnistä pystytty palautumaan ja lyömään taas yli. Näitä päiviä on tullut vastaan aina vaan useammin. On ollut tunteita, että voimaa on vaikka muille jakaa. Nyt menee siis hyvin.

Jukka Vastaranta