Poliisin resursseja selvittänyt työryhmä luovuttaa raporttinsa tiistaina. Hongiston mukaan esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksella toiminta on jatkuvasti veitsenterällä. Nyt toistakymmentä poliisia on jäämässä vuorotteluvapaalle.
- Se kertoo jostain. Se kertoo siitä, että henkilökunta on todella uupunut ja haluaa hetkeksi päästä irti tästä oravanpyörästä. Jos vuorotteluvapaalle ei jäisi näin paljon työntekijöitä, kun nyt tulee jäämään, niin Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen toiminta olisi kesällä ihan veitsenterällä, todennäköisesti se ei edes onnistuisi.
Hongiston mukaan se, että vuorotteluvapaan sijaisilla ei ole vuosilomaa, pelastaa tilanteen. Hän on hyvin huolissaan poliisien työssäjaksamisesta ja kritisoi hallintorakenneuudistuksia.
- Etulinjan poterosta on siirretty väkeä esikuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että näillä poliisin hallintorakenneuudistuksilla on vahvistettu muun muassa poliisihallitusta. Siellä on enemmän ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka kaikki tietysti nauttivat kohtuullisen korkeaa palkkaa. Tällä rahalla voitaisiin palkata myös henkilöitä poliisipartioautoihin. Tämä on jokapäiväisestä esitutkinnasta ja partioinnista pois. Mitä enemmän poliisihallituksessa on väkeä sitä vähemmän sitä on kentällä, koska rahaa on kuitenkin rajallinen määrä.
Hongisto valmis tiiviimpään yhteistyöhön Keskustan kanssa
Hongisto toivoo tiiviimpää yhteistyötä oppositiopolitiikassa. Nyt Keskusta ja Perussuomalaiset laativat omia välikysymyksiään kumpikin tahoillaan. Äänestyksissä oppositio on pysynyt yhtenäisenä, mutta kysymysten laadintaprosessi ei ole sujunut toivotulla tavalla. Hongisto uskoo, että yhteistyön tiivistämisestä Keskustan kanssa olisi hyötyä.
- Kun välikysymys tehdään, on oikeutetua että kaikki ne puolueet joiden toivotaan liittyvän tähän välikysymykseen saavat mahdollisuuden jo kysymystä tehtäessä lausua mielipiteensä. Minä totean tässä, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tiiivistämme yhteistyötä Keskustan kanssa ja silloin kun Keskusta tekee välikysymyksen meille annetaan mahdollisuus siihen sitoutua ja tietysti puolin ja toisin. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni.