Kokoomuksen valtuustoryhmän mukaan ympäristölautakunnan päätöksentekijöille ei ole vieläkään mainittu asiasta halaistua sanaa.
- Lautakunnan luottamushenkilöt lukivat omissa nimissään annetusta lausunnosta sanomalehdestä.
Kokoomuslaisten mielestä Rovaniemen kaupungissa virkamiesten omavaltaisuus on jo niin vakiintunutta käytäntöä, että kaupungin virkajohto ei piittaa mainita toimivallan ohittamisista. Johtavat virkamiehet myös vähättelevät julkisesti valtuuston valitsemien asiantuntijalautakuntien kykyä ymmärtää tehtäväaluettaan, valtuustoryhmä väittää.
Viimeisin esimerkki littyy entisen Korkalovaaran koulun purkamiseen. Esa Tikkala ja Heikki Annanpalo valittivat ympäristölautakunnan tekemästä purkupäätöksestä Rovaniemen hallinto-oikeuteen. Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty toimitti lautakunnan lausunnon hallinto-oikeuteen ennen kokousta. Lausunto oli allekirjoitettu 20.3., kun lautakunnan piti käsitellä asiaa vasta 28.3.
Lemmetty perusteli toimintaansa Lapin Kansassa viime lauantaina sillä, että kaupunginjohtaja on delegoinut hänelle "puhevaltaa".
Viime syksynä Rovaniemen toinen kaupunginlakimies Ville Vitikka toimitti mielipide- ja nettikirjoituksia Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kaupunginhallituksen nimissä ilman kaupunginhallituksen tietoa.
Kokoomuksen valtuustoryhmä on aiemmin vaatinut Rovaniemen hallinnon yksinkertaistamista, muun muassa sopimusohjausjärjestelmän romuttamista. Elokuussa 2011 Kokoomus teki valtuustoaloitteen, että kaupunginhallitus järjestäisi koulutusta virkamiehille ja valtuutetuille hallintolain mukaisista hyvän hallinnon periaatteista Rovaniemelle sovellettuna.