Puolueiden on pakko uudistua, kirjoittaa Hufvudstadsbladet pääkirjoituksessaan. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, päättelee lehti. Se viittaa Sami Borgin toimittajaan ja usean politiikan tutkijan kirjoittamaan raporttiin Muutosvaalit 2011.

Raportin mukaan oikeisto-vasemmisto- ja liberaali-konservatiivi-akselit ovat tallella, samoin kansallinen suvereenisuus - kansainvälinen liittoutuminen ja kasvu-ympäristönsuojelu. Puolue on sittenkin tärkeämpi kuin henkilö.

Yksittäiset kysymykset, esimerkiksi vaalirahoitus, eivät olleet ratkaisevia, vaan laajemmat, ideologiset kysymykset. Puolueiden pitääkin muotoilla ideologiansa paremmin ja avata kansalaisille parempia kanavia tulla kuulluksi, neuvoo Hufvudstadsbladet.

Satakunnan Kansa pahoittelee Stefan Wallinin eroa RKP:n puheenjohtajan tehtävästä. Wallinin ilmoitus on lehden mielestä yksi osoitus lisää joko politiikan kovenemisesta tai poliitikkojen kestävyyden heikkenemisestä.

Ero on puolueelle vahinko, sillä puheenjohtajana ja ministerinä Wallin on hoitanut ankkalammikkoaan hyvin. Kannatus on pysytellyt niissä muutamissa prosenteissa, missä sen kuuluukin olla. Puolueessa ei ole ollut sisäisiä ristiriitoja, ja ministerin paikkojakin pikkupuolueella on kokoonsa nähden kohtuullisen paljon, peräti kaksi, muistuttaa SK.

Wallin jatkaa puoluejohtajana ensi kesään, jolloin hänen tilalleen valitaan uusi. Se merkinnee samalla muutoksia hallituksen sisällä. Periaatteessa Wallin voisi jatkaa puolustusministerinä, jos Henrikssonista tulee puheenjohtaja ja hän jatkaa oikeusministerinä. Hallituksen sisäiset paineet ovat kuitenkin olleet sen verran kovat, että salkkujen kierrätys voisi olla jo ajankohtaista.

Suomenmaa hämmästelee paljastusta kuntavaalien siirtämisestä. Kuntaliiton johtajava juristi Kari Prättälä kertoi lehdessä eilen, että kuntavaalien siirrtosta keskusteltiin sittenkin viime syksynä. Aiemmin keskustelun ovat kieltäneet pääministeri Jyrki Katainen ja kuntauudistusta selvittäneen työryhmän puheenjohtaja Päivi Laajala.

Jos kuntavaaleja olisi siirretty, hallitus olisi voinut paeta hetkeksi odotettavissa olevaa tappiotaan ja juuri julkistettujen pakkoliitosten aiheuttamia pettymyksiä. Suomenmaan mielestä episodi osoittaa, minkälaisissa vaikeukissa hallituksen kuntauudistus kamppailee. Jotta näistä edes joten kuten selvittäisiin, perustuslaillisten oikeuksien polkemistakin on harkittu.

Turun Sanomat kertoo uutisjutussaan tulevasta terveyskeskusuudistuksesta. Nykymuotoiset terveyskeskukset ovat pian historiaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt vähin äänin suurimman alan uudistuksen sitten vuoden 1972 kansanterveyslain. Terveyskeskusjärjestelmä pistetään vuoden aikana täysremonttiin. Esimerkiksi pitkäaikaissairaiden vuodeosastot poistetaan terveyskeskuksista. Synnytyssaleja karsitaan lisää.