Suomalaiset rauhanturvaajat joutuivat viikonloppuna Afganistanissa tulitaisteluun, jossa he käyttivät myös aseitaan. Kukaan suomalais-ruotsalaisen osaston sotilaista ei yhteenotossa saanut osumia, mutta kahakassa kuoli ainakin kolme hyökkääjää.

Kansan uutiset kirjoittaa, että Suomessa ei ole syntynyt laajempaa kansalaiskeskustelua siitä, pitäisikö suomalaissotilaita ylipäätään olla mukana Nato-johtoisissa Isaf-joukoissa.

Hallituksen kokoomuslaisten avainministerien, niin puolustusministeri Jyri Häkämiehen kuin ulkoministeri Alexander Stubbinkin mielestä mitään ongelmia ei ole ollut eivätkä viime viikonlopun tapahtumatkaan ole niitä aiheuttaneet.

Riitely rauhanturvaajamaissa sopii Afganistanin kapinallisille

Aamulehti kertoo, että osallistuminen Afganistanin kriisihallintaoperaatioon on kiistanalainen monissa maissa, esimerkiksi Britanniassa, Saksassa ja viime aikoina myös Suomessa. Kapinallisten etujen mukaista on lietsoa eripuraa rauhanturvaajamaiden kotirintamalla.

On todennäköistä, että keskustelu Suomen roolista Afganistanissa kiihtyy samaa tahtia kuin hyökkäykset suomalaisia rauhanturvaajia vastaan. Merkkejä siitä on jo nähty.

Näkyvimmin Suomen nykyroolin kyseenalaisti runsas viikko sitten keskustalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, jonka mielestä Suomen tulisi valmistautua vetämään joukkonsa pois Afganistanista tulevan vaalikauden kuluessa.

Rauhanturvaaminen jatkuu, vaikka rauhansopimus puuttuu

Keskisuomalaisen mukaan Suomi on pitänyt periaatteenaan, että rauhanturvatehtäviin suostuttaessa näköpiirissä pitää olla edes jonkinlainen onnistumisen mahdollisuus ja takaraja. Sellainen olisi esimerkiksi eri osapuolten rauhansopimus, jota turvata.

Nämä ehdot eivät täyty Afganistanissa, jossa toimimista on sotilaallisesti perusteltu koulutustarpeilla.

Savon Sanomat toteaa, että päävastuu Afganistanin rauhoittamisessa on maan omalla hallinnolla ja läntisillä suurvalloilla. Suomi on Afganistanissa vain pienessä, joskin tärkeässä sivuroolissa. Jos väkivalta vielä kiihtyy, on pakko miettiä, kannattaako ihmishenkiä riskeerata pelkän rauhanturvaamisen periaatteen vuoksi.

Kansainvälisen kilpailukyvyn nimissä uudistetaan seuraavaksi lukiot

Kuopion yliopiston sosiaalitutkimuksien menetelmien professori Pertti Töttö kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan yliopistolaista.

Hallituksen perustelut yliopistolaille (HE 7/2009) ovat kuin yritysvalmentajan kynästä. Markkinoista ja kilpailusta tulee niin kovat kiksit, että kielioppikin unohtuu: "Yliopistojen sekä niiden kansainvälisessä kilpailukyvyssä olevien selvien puutteiden vuoksi tarvitaan sekä lainsäädännöllisiä, rahoituksellisia ja asenteellisia toimia."

Missä GP-kisoissa suomalainen yliopistolaitos on jäänyt pistesijojen ulkopuolelle?

Kuvitelkaapa, että maamme lukioita uudistettaisiin siksi, että ne eivät sijoitu eliittikoulujen listauksissa kovin korkealle. Lääkkeeksi tarjottaisiin "rahoituspohjan monipuolistamista", "joustavaa mahdollisuutta taloudellisen toiminnan harjoittamiseen", mahdollisuutta "lisätä tuottavuutta etenkin henkilöstön käytössä" sekä "ammattimaista johtajuutta kaikilla tasoilla".

Töttö päättää kirjoituksensa: Viimeisen kolumnini myötä kiitän ja suljen suuni. Näin vältän riskin, että tulevan Itä-Suomen yliopiston konsernijohto saisi aiheita epäillä, että isiensä säätyyn palaava palkkatyöläinen olisi herrojen kanssa jostain eri mieltä.