Afganistanissa on pysyvästi 100 kansainvälisissä Isaf-joukoissa toimivaa suomalaista. Korkeaoja ei nostaisi pysyvien rauhanturvaajien määrää yli sadan.

- Siviili- ja kehitysyhteistyöelementtien vahvistaminen voisi olla meidän tapamme osallistua tähän rauhanturvaoperaatioon, Korkeaoja toteaa.

Tilanne Afganistanissa on ennen vaaleja kiristynyt, ja suomalais-ruotsalainen rauhanturvaosasto on joutunut hyökkäysten kohteeksi. Rauhanturvaajat joutuivat tulitaisteluun viimeksi lauantaina, jolloin he ensimmäistä kertaa vastasivat tuleen itsepuolustuksena.

Korkeaojan mielestä Suomi ei taisteluista huolimatta ole sotaa käyvä maa.

- Osallistumme operaatioon etukäteissuunnitelman mukaisesti, Korkeaoja muistuttaa.

Häkämies korostaa vaalien tärkeyttä

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mielestä suomalaisten osallistumista Isaf-joukkojen toimintaan ei ole syytä arvioida uudelleen, vaikka turvallisuustilanne Afganistanissa on vaalien alla heikentynyt. Häkämies sanoo, että omien joukkojen turvallisuutta on parannettu esimerkiksi panssaroitujen ajoneuvojen kautta.

Häkämiehen mielestä on tärkeää, että Afganistanissa voidaan pitää presidentinvaalit.

- Demokraattiset vaalit ovat kaiken perusta ja juuri näiden vaalien estämiseen ja häiritsemiseen nämä talebaanit ja muut oppositiovoimat pyrkivät vaikuttamaan, Häkämies sanoi sunnuntaina.

Puolustusministeri uskoo, että Suomen osallistumistaso palautuu vaalien jälkeen entiselle, noin 100 rauhanturvaajan tasolle.

Häkämiehen mukaan Suomi panostaa tulevaisuudessa Afganistanissa erityisesti maan armeijan ja poliisien koulutukseen. Ministerin pitkän linjan tavoitteena on, että Afganistan ottaa itse vastuuta turvallisuudestaan, ja kansainvälinen yhteisö voi aikanaan vetäytyä maasta.