Huhtamäki sanoo myös eronneensa vapaaehtoisesti säätiön hallituksen puheenjohtajan paikalta. Syyksi hän mainitsee mm. ajanpuutteen ja lievät näkemyserot. Julkisuudessa esillä olleesta luottamuspulasta ei Huhtamäen mukaan ollut kyse.

Huhtamäki kävi Nova Kiinteistökehityksen kanssa neuvotteluja yli 20 000 euron pesukonelahjoituksesta samoihin aikoihin, kun yhtiö oli rehtori Elisa Torvisen mukaan kiinnostunut koulun peruskorjausurakasta.

"Lahjoitus oli vastikkeeton"

Martti Huhtamäki myöntää neuvotelleensa lahjoituksesta Novan kanssa, mutta kiistää tienneensä mitään yhtiön kiinnostuksesta urakkaa kohtaan.

- En minä ainakaan ole kuullut. En edes tunne firmaa erityisen hyvin. Koin kuitenkin, että jos menestyvä yritys tekee avoimesti tällaisen lahjoituksen, se on isänmaallinen teko.

Huhtamäki kertoo, ettei hänelle tullut mieleen epäillä lahjoituksen vastikkeettomuutta.

- Ei todellakaan. Jos on hyvää tahtoa ja kaltaiseni hyvä kerjääjä, niin monessa tapauksessa se riittää.

Rahakas peruskorjaushanke

Anna Tapion koulun rehtorin Elisa Torvisen mukaan Nova Kiinteistökehitys pyrki mukaan koulun yli neljän miljoonan euron arvoiseen peruskorjaushankkeeseen.

Martti Huhtamäen lisäksi myös yhtiön toimitusjohtaja Arto Merisalo kiistää jyrkästi neuvotelleensa peruskorjausurakasta.

Sekä Martti Huhtamäki että Marja Tiura saivat Novan rahoittamalta Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistykseltä vaalirahoitusta viime eduskuntavaaleissa.

Koulun johdolla sukset ristissä

Rehtori Elisa Torvisen mukaan Nova Kiinteistökehitys oli remontin lisäksi myös kiinnostunut koulun kiinteistöjen ostamisesta.

Torvinen kertoo, että Nova neuvotteli myös tästä asiasta Martti Huhtamäen kanssa. Neuvotteluissa ei Torvisen mukaan ollut mukana muita koulun säätiön jäseniä.

Huhtamäen mukaan näitäkään neuvotteluja ei edes tapahtunut.

Avoimuutta uupuu

Rehtori Elisa Torvinen pitää pohtimisen arvoisena ajatuksena kiinteistöjen myymistä yksityiselle, mutta päätökset pitäisi hänen mukaansa tehdä avoimesti.

- Ajatuksena on varmasti ihan hyvä, että joku omistaa ne koulun kiinteistöt ja koulu on niissä mahdollisesti vuokralla. Mutta tällaisen asian pitää olla kunnolla valmisteltu, julkinen ja avoin. Se pitää myös kilpailuttaa.