Yhtiö ei ole toimittanut myöskään tilikauden 1.7.2004 - 30.6.2005 tilinpäätöstietoja. Kokoomuksen vaalirahoitusta hoitaneen Suomen Kansallismedia Oy:n on toimitettava myös vuoden 2008 tilinpäätöksen lisätiedot elokuun loppuun mennessä, mutta vielä ne eivät ole virallisesti katsoen myöhässä. Kokoomus ehti väittää viikonlopun aikana, että se on lähettänyt kaikki tilinpäätöstietonsa, kun Iltalehti oli uutisoinut rekisterien puutteellisuudesta lauantaina.
Suomen Kansallismedian toimitusjohtajan Jarmo Pekkalan mukaan kyse on ilmeisesti inhimillisestä virheestä. Hän kertoi YLE Uutisille, että selvitykset toimitetaan kaupparekisteriin mahdollisimman pikaisesti.
- Mun täytyy tsekata, mistä se sitten voi johtua. Meidän tilitoimiston toimari vakuuttaa toimittaneensa ne sinne (tilipäätöstiedot kaupparekisteriin). Joko ne on hukkunut siellä kaupparekisterissä, mikä on kyllä hyvin epätodennäköistä. Sekin on mahdollista, ettei ne ole sieltä tilitoimistosta lähteneetkään, Pekkala toteaa.
Kaupparekisteri lähetti viime viikon perjantaina karhukirjeen, jossa se vaatii tilinpäätöstietoja toimitettaviksi. Määräaika on heinäkuun loppuun mennessä.
Suomen Kansallismedian tehtävänä on ollut kerätä kokoomukselle vaalirahoitusta esimerkiksi järjestämällä seminaareja.