Selvityksen mukaan Israelin armeija ei tiennyt rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsevasta klinikasta. Se ei olisi iskenyt rakennukseen, jos klinikan olemassaolo olisi ollut tiedossa. Israelin armeijan mukaan palestiinalainen Hamas-järjestö piti rakennuksessa asevarastoa.
Klinikkaa johtaneen tohtori Salim Al-Adadllen mukaan rakennuksessa ei ollut Hamasin joukkoja. Lisäksi rakennuksen katolla oli valkoinen risti kertomassa klinikasta.
Eri selvityksissä ristiriitaisuuksia
Israel selvitti iskuja tuoreeltaan tammikuussa ulkoministeri Alexander Stubbille (kok.). Nämä selvitykset ovat ristiriidassa Kirkon Ulkomaanavun nyt saaneen selvityksen kanssa. Israelin suurlähettiläs kertoi tammikuussa, että klinikkaa oli varoitettu iskuista etukäteen ja se oli evakuoitu. Israelin tiedustelu puolestaan kertoi, että klinikkarakennuksesta oli ammuttu raketteja, joihin Israel vastasi päivän varoitusajalla.
Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Pauliina Parhiala korostaa, että humanitaariseen kohteeseen iskeminen ei ole mitenkään puolusteltavissa. Israel iski konfliktin aikana useisiin klinikoihin ja ambulansseihin.
Parhiala toivoo, että Suomen edustaja kävisi itse toteamassa Gazassa, millaisessa ahdingossa alueella eletään. Ulkoministeriön mukaan ulkoministeri Stubbin lähiajan ohjelmassa ei ole vierailua Gazaan. Stubb ei vielä tiistaina halunnut kommentoida Israelin uutta selvitystä, sillä hän ei ollut ehtinyt tutustua raportin sisältöön.
Kirkon Ulkomaanapu tapaa elokuussa Israelin suurlähettilään Gazan heikon humanitaarisen tilanteen johdosta. Kirkon Ulkomaanapu aikoo jatkaa klinikoiden tukemista ja psykososiaalista työtä Gazassa.