Puoluesihteeri Korhonen sanoi tänään YLE uutisten haastattelussa, että ei aio erota rahoitusjupakan takia. Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimintaa Korhonen ei halua arvioida.
Keskustan Ylä-Savon piirin puheenjohtaja Tarja Pirkkalainen on tyytyväinen puoluesihteeri Jarmo Korhosen toimintaan.
- Minä kyllä kunnioitan Korhosen ratkaisua ja pidän hyvänä että hän tuli julkisuuteen ja toi kantansa ja mielipiteensä esille.
Pirkkalainen asettelee sanansa diplomaattisesti, eikä ole vaatimassa puoluesihteerin vaihtamista.
- Meillä joka tapauksessa puoluekokous valitsee niin puoluejohtajan kuin puoluesihteerinkin. Siltä osin asiat tulevat esille ensi kesän puoluekokouksessa Lahdessa. Toivon todella että sinne löytyy Korhosen rinnalle todellista vaalia varten varteenotettavia puoluesihteeriehdokkaita. Tämä ei ole missään nimessä Korhosta kohtaan mikään epäluottamuslause, Pirkkalainen summaa tilannetta.
Keskustan Ylä-Savon piirin puheenjohtaja Tarja Pirkkalainen pitää hyvänä, että myös Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat avaamassa omia vaalirahoituskuvioitaan. Pirkkalainen sanoo, että Suomen nykyisessä talous- ja työttömyystilanteessa riittää paljon tekemistä.
- Vaalirahoitusjupakan aikana suuremmat asiat ovat nyt ehkä jääneet varjoon, arvioi Pirkkalainen.