- Puoluerahoitus pitäisi avata kokonaan. Myös lähiyhteisöjen rahoitus pitää avata, koska nämä yhteisöt toimivat ainakin osittain samojen päämäärien saavuttamiseksi (kuin puolue), VIhreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo.

Lähiyhteisöjä ovat erilaiset yhdistykset, yhtiöt ja säätiöt, joissa puolue käyttää päätösvaltaa.

Sinnemäen mukaan puolueen rahoituksen kierrättäminen puolueen lähiyhteisöjen kautta on "jonkin verran yleistä". Vihreät on julkistanut puolueen ja joidenkin lähiyhteisöjen rahoituksen.

Vasemmistopuolueet avaisivat lähiyhdistysten tilit

Myös Vasemmistoliitto lupasi tällä viikolla julkistaa puolueen rahoituksen. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mielestä puolueen tai ehdokkaiden vaalirahaa ei saa kätkeä lähiyhteisöihin.

- On ongelmallista, että ehdokkaille tai puolueelle tarkoitettua vaalitukea pyöritetään joidenkin yhdistysten kautta. Jos halutaan tukea puoluetta tai yksittäistä ehdokasta, sen rahoituksen pitää näkyä suoraan, Arhinmäki sanoo.

Myös SDP:n puoluesihteerin Ari Korhosen mielestä Lauri Tarastin vaalirahoitusta pohtivan työryhmän pitäisi esittää puolueiden lähiyhteisöjen läpi kulkevan puoluerahan julkistamista. SDP ja Kokoomus eivät ole julkistaneet puoluerahoitustaan.

Tujunen: opistolle annettu raha hyödytti puoluetta

YLE Uutiset kertoi tänään, että Kokoomus on kierrättänyt vaalirahaa Paasikivi-opiston kautta. Elinkeinoelämän keskusliiton TT-säätiö tuki Kokoomuksen vaalityötä aiemmin kerrotulla reilulla 150 000 eurolla nimenomaan Paasikivi-opiston yhdistyksen kautta.

- Se (lahjoitus Paasikivi-opistolle) tosiasiallisesti on mahdollistanut sen, että Kokoomuksella oli mahdollisuus käyttää enemmän vaalirahaa eduskuntavaaleihin 2007, puoluesihteeri Tujunen sanoi haastattelussamme.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kertonut aiemmin Keskustan julkistaessa puoluerahoitustaan, että Keskustan varainhankintayhdistys Menestyvä Suomi ry perustettiin TT-säätiön vaatimuksesta. Korhosen mukaan TT-säätiö suostui antamaan tukea vain yhdistyksen kautta, ei suoraan puolueelle. TT-säätiö tuki myös Keskustaa 150 000 eurolla.