Korhonen toteaa kuitenkin tiedotteessaan, että hän on tyytyväinen valtiovarainministeriön ja Finanssivalvonnan selvitykseen Kuntien eläkevakuutuksen varojen käytöstä. Hänen mukaansa selvitys osoittaa, että laittomuuksia ei ole tapahtunut ja että Keva on sijoittanut varojaan sijoitusstrategiansa mukaisesti.

Tiedotusvälineiden uutisoimiin eri tapaamisiin liittyen Korhonen toteaa, että sidosryhmäyhteistyö on keskeinen osa jokaisen puolueen puoluesihteerin toimenkuvaa.

Korhonen toivoo, että myös muut puolueet julkistavat viime vuosina saamansa yli 5000 euron taloudelliset tuet.