Kauppinen erosi tehtävästään maanantaina. Hän perustelee päätöstään sillä, että Kevan toiminta häiriintyi vaalirahakohun ja sen tuoman julkisuuden myötä niin, että laitoksen uskottavuus herkkyi.

- Siinä tilanteessa arvioin, että jonkun tästä on johtopäätöksiä tehtävä ja ilman muuta se ensisijaisesti olin minä, joka oli tämän kohun keskipisteessä ja suureksi vaalirahoittajaksi näyttäytynyt, vaikka en ehkä ollutkaan, Kauppinen sanoo.

Kauppinen kieltää olleensa järjestämässä keskustalle minkäänlaista vaalirahoitusta julkisuudessa pyörivistä väitteistä huolimatta.

- Keva ei ole antanut kenellekään sellaista tukea, enkä minä henkilökohtaisesti ole myöskään kerännyt keskustalle tukea mistään. Varmaan, jos Suomesta joku sellainen yritys löytyisi, niin olisi hyvä, että se tulisi esiin, Kauppinen tilittää.

Vieraslistoissa paljon eroja

Tiedot Nova Groupin johdon kanssa käydyistä tapaamisista selvisivät tiistaina Kevan sisäisestä selvityksestä. Vieraslistoihin liittyviä epämääräisyyksiä Kauppinen selittää sillä, että listat tilaisuuteen kutsutuista eivät läheskään aina ole samoja kuin listat tilaisuuteen osallistuneista.

Sampsa Kataja (kok.) kertoi tiistaina YLEn Päivän kasvo -ohjelmassa, että Kauppinen oli jälkeenpäin korjannut kirjanpitoa tilaisuuksista, joihin oli osallistunut Nova Groupin liikemiehiä.

Väärään aikaan väärässä paikassa

Kauppinen kokee tulleensa vaalirahakohun kautta eräänlaisen mediamurhan uhriksi.

- Todella tuntuu siltä. Olen aika väsynyt ja uupunut.

Omia virheitään hän perustelee sillä, ettei hän olisi etukäteen voinut arvioida joitakin tapaamiaan henkilöitä.

- Jälkeenpäin ajattelen niin, että olen ollut väärään aikaan väärässä paikassa ja tavannut näin jälkeenpäin ajateltuna vääriä henkilöitä. Tässä työssä on joutunut pitämään paljon yhteyksiä eri puolille, aivan kaikkiin puolueisiinkin, ja keskusta ei ole tästä tehnyt poikkeusta.

Erorahansa suuruutta Kauppinen ei lähde kommentoimaan.

- Tämä on työnantajan ja työntekijän välinen sopimuskysymys ja semmoisena sen omalta puoleltanikin pidän. Palkkatiedot ovat salaisia tietoja, Kauppinen sanoo.