Finanssivalvonta ei havainnut puutteita Kevan Rovaniemen moottorikelkkatehtaan sijoitukseen liittyvässä riskienhallinnassa.

- Selvityksessä kävi ilmi, ettei mitään laittomuuksia ole tapahtunut. Kevassa on tämän nimenomaisen sijoituksen kohdalla toimittu samalla tavalla kuin muiden vastaavien sijoituspäätösten osalta eli sinänsä mitään juridisia perusteita Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppisen erolle ei olisi ollut. Mutta Kauppinen on tiedotteessaan perustellut eroaan Kevan toiminnan rauhoittamisen näkökulmasta - se oli ryhdikäs teko, hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi muotoilee.

Päätöksen siitä, tulisiko Kauppisen roolia vaalirahoitus-kuvioissa avata laajemminkin Kiviniemi siirtää Kevan hallitukselle ja valtuuskunnalle.

- Laajemmin tätä koko vaalirahakohua ajatellen tilanne on keskustalaisille surullinen. Olisi kannattanut vuosi sitten jo julkistaa avoimesti kaikki, niin ei olisi tätä tämän kevään uusintaa vaalirahakohussa jouduttu kokemaan, Kiviniemi myöntää.