Tampereen yliopiston tutkija Tapio Häyhtiö valmistelee väitöskirjaansa kansalaislähtöisestä nettiosallistumisesta ja seuraa myös poliitikkojen blogeja.
- Jokaisen menestyvän poliitikon pitää jo olla netissä, muuten voi jäädä paitsioon. Netti suosii vapaampaa ja rennompaa ilmaisua kuin mihin esimerkiksi eduskunnassa on totuttu.
Häyhtiön mielestä internet ei ole rapauttamassa politiikan kieltä - pikemminkin hän toivoo räväkämmän ja konsensus-henkeä uhmaavan tyylin leviävän myös reaalimaailmaan.
- Suomalaisessa konsensus-henkisessä keskustelussa selkeän poliittisen kannanoton ottaminen on hankalaa, koska keskustelussa suositaan vain rationaalista ja harkitsevaa tyyliä. Verkossa taas suosioon nousevat sellaiset poliitikot, jotka ottavat selkeästi kantaan ja pystyvät argumentoimaan puolesta ja vastaan.
Häyhtiö toivoo poliitikkojen nykyistä useammin avaavan verkkosivunsa myös kommentointia varten. Turhan monet pitävät vain nettipäiväkirjaa, mutta eivät käy avointa keskustelua, harmittelee tutkija.
Hemming hioi kohublogiaan
Kokoomuksen kansanedustaja Hanna-Leena Hemming hämmensi juhannuksen jälkeen poliittista keskustelua moittimalla blogissaan keskustan puoluesihteeriä läpikieroksi luuseriksi. Hemming kertoo YLE Uutisille, että hän on kyllästyntyt vallitsevaan poliittiseen hyssyttelyyn. Hän sanoo kirjoittaneensa kohutekstistä kolme täysin erilaista versiota, ennen kuin oli tyytyväinen. Hemming pitää tyylilajin valinnasta saamaansa arvostelua omituisena hurskasteluna.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Minna Sirnö pitää myös ahkerasti nettipäiväkirjaa.
- Yritän aika tarkkaan miettiä, etten lipsauta nettiin harkitsematonta kieltä. Olen juuri voittanut hovioikeudessa internetissä tapahtunutta kunnianloukkausta koskevan jutun, ja se ehkä vaikuttaa omaankin kirjoittamiseeni, arvioi Sirnö.
Turun hovioikeus vahvisti kesäkuun loppupuolella tamperelaismiehen törkeästä kunnianloukkauksesta saaman ehdottoman vankeustuomion. Tuomitun todettiin loukanneen yhteensä kahdeksan henkilön kunniaa, heistä kaksi on kansanedustajia.