Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) kiirehtii hallitusta valmistelemaan leikkauksia julkisiin menoihin jo tällä vaalikaudella.

Mikkelissä puhuneen Niinistön mielestä "tietynlaisiin painopisteitten uudelleenjärjestelyihin pitäisi ryhtyä jo nyt".

Lehdistötilaisuudessa Niinistö täsmensi haluavansa hallituksen selvittävän, onko budjetissa sellaisia menoja, joita voidaan siirtää toisiin kohteisiin ilman että kukaan kärsii. Hän mainisti esimerkkinä johtamansa eduskunnan, joka leikkasi menoja neljä prosenttia. Muun muassa kansanedustajien palkankorotukset peruttiin.

Niinistö puhui taloustilanteesta ensi kertaa sen jälkeen, kun hallitus juhannuksen alla selvitti eduskunnalle kriisinhoitopolitiikkaansa. Niinistö vaikutti olevan edelleen tyytymätön maan talouslinjaan, jossa vältellään leikkauksia viimeiseen tai ainakin seuraaviin vaaleihin saakka.

- Suomalaisille on tullut selväksi, että seuraava hallitus korottaa veroja, leikkaa menoja ja tekee rakenteellisia uudistuksia, Niinistö totesi ja ihmetteli samaan hengenvetoon mikä kumman virstanpylväs tai löhtöruutu vaalikevät 2011 oikein on. Niinistö haluaa ratkaisuja nopeammin.

Mikkelin kesäsymposiumissa komissaari Olli Rehniltä ja Suomen Pankin pääjohtajalta Erkki Liikaselta ei herunut myötätuntoa Niinistön näkemyksille. Rehn ja Liikanen puolustivat voimakkaasti hallitusten velkaantumista ja keskuspankkien rahankylvöä.