Lindén vahvisti maanantaina YLE Uutisille, että hallintoneuvoston lakkauttaminen on yksi pohdittavista vaihtoehdoista. Ensimmäisenä hän kertoi asiasta sanomalehti Kalevan haastattelussa.

Lindénin mukaan vaihtoehtoja on kolme. Ensisijaisesti mietitään sitä, onko hallintoneuvoston roolia mahdollista muuttaa siten, että se kykenisi toimimaan YLEn valvojana. Jos näyttää siltä, ettei hallintoneuvosto ole uskottava riippumaton valvoja, valvonta voitaisiin järjestää ulkopuolisen toimijan kautta, ministeri sanoo.

Yksi vaihtoehto on perustaa YLEn valvontaa varten jonkinlainen ulkopuolinen toimija, jolla olisi kuitenkin kytkös eduskuntaan. Mahdollista on myös perustaa täysin ulkopuolinen toimija, jolla ei ole lainkaan eduskunta-linkkiä. Viimeksi mainittua vaihtoehtoa Lindén tosin pitää todennäköisesti jo tässä vaiheessa poissuljettuna.

Lindén itse kannattaa ulkopuolista toimijaa, jolla on kytkös eduskuntaan. YLE on eduskunnan yhtiö, ja on kovin vaikea kuvitella, että napanuoran eduskuntaan voisi katkaista, ministeri toteaa. Yksi mahdollisuus on, että jäseniä olisi sekä eduskunnasta että sen ulkopuolelta. Vaihtoehtoisesti eduskunta nimittäisi jäsenet, mutta heidän käytössään olisi sihteeristö tai asiantuntijoita silloin, kun YLEn toimintaa arvioidaan valvonnan näkökulmasta.

Uudistuksen taustalla on Lindénin mukaan pohdinta nykyisen hallintoneuvoston riippumattomuudesta ja uskottavuudesta YLEn valvojana. Kun YLE itse valmistelee asiakirjat ja asiat hallintoneuvostolle, on vaikea sanoa, onko hallintoneuvosto riippumaton vai hyvinkin riippuvainen valmistelevasta operatiivisesta johdosta ja YLEn hallituksesta, ministeri sanoo.

Lindén arvioi, että asiasta käydään keskustelua ja hyväksyttävää mallia etsitään, kun eduskunta palaa syksyllä lomilta. Hallituspuolueiden johtajien on määrä keskustella YLE-uudistuksesta elokuussa. Tuolloin muun muassa pohditaan sitä, miten pienituloiset huomioitaisiin kaavaillussa mediamaksussa.

Lindén on kutsumassa elokuuksi koolle myös viestintäalan keskeisiä vaikuttajia. Tässä tapaamisessa on määrä arvioida suomalaisen viestintäkentän näkymiä, kipukohtia ja haasteita.

Lintilä: Yhteys eduskuntaan säilytettävä

Yleisradion rahoitusta pohtineen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Mika Lintilä (kesk.) on sitä mieltä, että YLEä valvovan elimen yhteys eduskuntaan tulee säilyttää. Hän myös kysyy, kuka elimen nimittäisi, jos eduskunta ei sitä tekisi.

Esimerkiksi Britanniassa BBC:tä valvovan BBC Trustin nimittää ministeriö. Kumpi on riippumattomampi, eduskunnan vai ministeriön nimittämä valvoja?, Lintilä kysyy.

Lintilä pitää sen sijaan mahdollisena, että hallintoneuvosto saisi avukseen esimerkiksi ulkopuolisen sihteeristön viestintäministeriöstä. Mikäli YLEä valvovaan elimeen nimitettäisiin eduskunnan ulkopuolisia jäseniä, kysymys kuuluu jälleen, kuka heidät nimittäisi, hän toteaa.

Lintilän työryhmä esittää raportissaan hallintoneuvostolle lisää valvontaroolia.