Satakuntalainen keskustakansanedustaja Juha Korkeaoja suomii kovin sanoin puoluesihteeri Jarmo Korhosen tapaa toimia vaalirahoitusasiassa.

Satakunnassa ilmestyvän sanomalehti Lallin kolumnissa Korkeaoja ihmettelee, miksi toinen puoluetta tukemaan perustettu yhdistys tuotiin julkisuuteen vasta nyt. Korkeaoja kysyykin kolumnissaan, ohjailiko puoluetoimisto päätöstä siitä, ketä tuetaan ja ketä ei.

Korkeaojan mukaan viime vaaleissa kohtuus unohtui keskustassakin erityisesti Etelä-Pohjanmaalla, missä kustannukset nousivat jopa yli 100 000 euroon.

Korkeaojan mukaan nämä toimet eivät lisää luottamusta puoluesihteeri Jarmo Korhoseen. Hän jatkaa, että Korhosta koskevat päätökset ovat nyt puolue-elinten käsissä.

Korkeaoja sanoo itse kannattavansa katon asettamista kampanjakuluille.