Pirttilahti haluaa, että puoluehallituksen jäsenet saisivat tarkan selonteon siitä, missä vaalirahajupakassa mennään. Hän ei usko sotkulla olevan merkitystä Pirkanmaan piirin toimintaan, mutta myöntää koko keskustan poliittisen uskottavuuden kärsivän. Seuraava askel olisi Arto Pirttilahden mukaan sisäpiirin avoin keskustelu.
- Kun kerran pyykkiä on lähdetty pesemään, niin kannattaisi nyt ensin omassa sisäpiirissä käydä kaikki asiat läpi. Selvittää, onko nyt vielä joitakin sellaisia asioita, missä halutaan vielä pyykkiä pestä ja sen jälkeen kirkastaa puolueen kuvaa.
Pirttilahden mukaan puolueen suurin ongelma on huono sisäinen tiedottaminen.
- Puoluehallituksen jäsenenä nyt näen, että on pikkuisen ongelmana se, että se on tullut mediasta meille enemmän nämä asiat kuin suoraan tiedotteena.
Puoluekokouksen tarvetta ei ole, mutta puoluehallituksen osalta asiaa voitaisiin käsitellä. Keskustalla on vasta elokuussa puoluehallituksen kokous. Pirttilahden toive puoluehallituksen aikaistamisesta toisi hallituksen jäsenille tarvittavaa tarkkaa tietoa, jonka perusteella he voisivat toimia vaalirahajupakan nujertamiseksi.
Pirkanmaalla keskustan väki suhtautuu kohuun maltilla
Pirkanmaan keskustan toimintaan kohulla ei ole Pirttilahden mukaan vaikutusta, jos huomioidaan järjestötoiminta. Poliittisesti asia tietysti kaihertaa. Pirttilahden mukaan keskustalasia ärsyttää ja kyllästyttää koko kohu, kun asiaa on vatvottu jo viime vuodesta lähtien.
- Aika maltillisia ovat ihmisten kommentoinnit täällä Pirkanmaalla olleet. Keskustan omissa riveissä tämä ei ole mitenkään mukava asia poliittisesti.
Jokaisen puolueen kirjat auki
Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Arto Pirttilahti myöntää, että keskustan poliittinen uskottavuus on kärsinyt jonkun verran. Nyt jokaisen puolueen pitäisi ilmoittaa keskustan tavoin miten vaalirahat ovat jakautuneet. Ammattiyhdistysrahojen jakaantuminen kiinnostaa myös Pirttilahtea.
- Itse olen STTK:n jäsen, ja haluaisin tietää, että mihin esimerkiksi he käyttävät jäsenmaksujaan.
Nyt keskustelu on keskittynyt vain keskustaan. Pirttilahti peräänkuuluttaa asiasta laajaa yhteiskunnallista keskustelua.