Vanhanen kirjoittaa puolueen nettisivuilla päiväkirjamerkinnässään, että hän ei ole tiennyt keskustan vaalirahoituksen yksittäisiä summia. Vanhasen mukaan työnjako puolueen sisällä on se, että puoluetoimisto johtaa käytännön toimintaa ja vastaa varainhankinnasta. Vanhanen kuitenkin myöntää, että hän olisi saanut summat tietoonsa jos olisi niitä kysynyt.

Vanhanen toistaa myös kieltäytyneensä neuvottelemasta Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen toiminnasta. Vanhanen sanoo ymmärtäneensä, että KMS on tehnyt itse päätöksensä ehdokkaiden tukemisesta.

Vanhasen mukaan hänen osaltaan yhdistyksen edustaja informoi tukisummasta näyttämällä paperilla Vanhasen nimeä ja summaa. Vanhanen sanoo varmistaneensa, että tuki ei tule ulkomailta vaan suomalaisilta yrityksiltä ja yrittäjiltä.

Kirjoituksensa lopussa Vanhanen korostaa, ettei vaalirahoituksella ole vaikutettu poliittisiin päätöksiin. Hänen mukaansa esimerkkinä tästä on muun muassa erään rahoittajan vuorineuvoksen arvonimen haku, joka hylättiin.