Keskustan lappilainen kansanedustaja Hannes Manninen asuu Kuntien eläkevakuutuksen Kevan omistamassa vuokra-asunnossa, kertoo Helsingin Sanomat. Mannisen lisäksi Kevan omistamissa asunnoissa asuvat keskustalaiset liikenneministeri Anu Vehviläinen ja kansanedustaja Mirja Vehkaperä sekä kokoomuslainen sisäministeri Anne Holmlund.

Kaikki maksavat asunnoistaan markkinahintojen mukaista vuokraa lukuunottamatta Mannista, jonka vuokra on edullinen. Hänen sopimuksensa on tehty jo 14 vuotta sitten. Kuntien eläkevakuutuksella on Helsingissä tuhansia vuokra-asuntoja, eikä toiminnassa siltä osin ole mitään poikkeuksellista.

Taustalla Kevan sotkeentuminen vaalirahakohuun

Kuntien eläkevakuutus Keva on joutunut vaalirahasotkun polttopisteeseen, sillä se on sijoittanut rahaa Nova Groupiin. Keva rahoitti Rovaniemen kelkkatehdasta, jonka Nova Group rakensi. Nova puolestaan on rahoittanut Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistyksen kautta puolueiden vaalikampanjoita.

Eniten rahaa on saanut Keskusta, jonka puoluetoimistossa Kehittyvien maakuntien Suomi Helsingin Sanomien mukaan perustettiin vuonna 2007. Paikalla kokouksessa oli myös Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen. Lisäksi Kauppinen suositteli vaalirahoittajille, kenelle rahaa voisi antaa. Vaalirahan saajien joukossa oli muun muassa Kevan hallituksen jäseniä.

Rahoitusvyyhti alkoi purkautua, kun vuoden 2007 eduskuntavaalien suurimmat rahoittajat paljastuivat. Joukossa oli muun muassa useita rakennus- ja tavarataloyrittäjiä. Etenkin asiaa tutkineet toimittajat ovat epäilleet, että rahoituksella on pyritty vaikuttamaan rakennus- ja kaavoituspäätöksiin.

Kevan hallitus toivoo pikaista selvitystä

Kevan hallitus käsitteli vaalirahakohua ja yhtiössä tehtävää ulkopuolista selvitystä kokouksessaan aamupäivällä. Toimitusjohtaja Markku Kauppisen mukaan hallitus toivoi kokouksessaan, että asiasta tehtävä tarkastus valmistuisi mahdollisimman nopeasti. Valtiovarainministeriö päätti aiemmin selvittää yhdessä Finanssivalvonnan kanssa Kevan ja vaalirahaa jakaneen Nova Groupin keskinäiset taloussuhteet.

Kevan hallituksen mukaan on tärkeää, että selvityksessä käydään läpi muun muassa Nova Groupin ja Kevan välisten asioiden valmistelu ja se, onko päätöksenteko ollut ohjeiden mukaista.

Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen kertoo YLE Uutisille, että kokouksessa ei käyty läpi hänen tai hallitusten jäsenten asemaa.