- Keva ei kuitenkaan voi evätä yksityishenkilöiltä mahdollisuutta toimia sen enempää ammattiyhdistysliikkeessä kuin puoluepolitiikassa, Kataja kuitenkin muistuttaa.
Katajan mukaan Kevan tehtävänä on toimia kuntien eläkeläisten ja työntekijöiden eläkkeiden turvaajana. Kevan omien selvitysten mukaan politiikka ei ole ohjannut sijoitusratkaisuja, mutta asia halutaan tutkituttaa perin pohjin.
- Toivomme, että finanssivalvonta ja valtiovarainministeriö mahdollisimman nopeassa aikataulussa putsaisivat pöydän ja kaivaisivat vastaukset esille kaikkiin esille nousseisiin kysymyksiin, jotta niistä voidaan tehdä tarvittaessa johtopäätökset.
Kataja itse kokee toimineensa vaalirahakohussa oikein. Hänen mukaansa jääviyttä ei ole syntynyt vaikka hänkin sai vaalirahaa 5000 euroa.
- Olen pyrkinyt omalta osaltani reagoimaan ensi tilassa siihen, mitä julkisuudessa on esitetty. Havaittuani, etteivät Kevan omat selvitykset riitä palauttamaan luottamusta taloon, olen pyytänyt, että meitä valvova viranomainen tekisi ulkopuolisen, puolueettoman selvityksen.
Katajan mukaan Kevan tomitusjohtaja Markku Kauppinen ei ollut junailemassa rahaa keskustalaisille vaan häneltä oli yksityishenkilönä kysytty tulevia vaikuttajia. Kauppinen oli tuolloin kysynyt Katajalta, saako hänen nimensä antaa Kyösti Kakkoselle. Tokmannin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen oli yksi vaalirahoittajista.