Suunniteltu ryhmä irtaantuisi Britannian konservatiiviryhmästä. Takkulan mukaan hänen syynsä ryhmän vaihtamiseen olisivat aatteelliset.
- Syntyvä puolue olisi keskustalaisempi kuin nykyinen liberaalipuolue, johon parlamentissa kuulun. Kyseessä on kolme vuotta sitten aloitettu projekti, jonka avulla on pyritty lisäämään keskustalaisten ryhmien välistä yhteistyötä parlamentissa, kertoo Takkula Brysselistä.
Keskusta kuuluu Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään, ALDE:een (Alliance of Liberals and Democrats for Europe).
- Tällä ei olisi vaikutusta Suomen päähän, jatkaisin normaalisti Keskustan kansanedustajana. Kyse ei myöskään ole minkäänlaisesta loikkauksesta, Takkula painottaa.
Takkula kertoo Keskustan Verkkoapilassa keskustelleensa maanantaina ryhmän vaihdosta puolueensa puheenjohtajan pääministeri Matti Vanhasen kanssa. Takkulan mukaan Vanhanen oli ymmärtänyt hänen ratkaisuaan, vaikka olikin toivonut kaikkien keskustan edustajien jatkavan liberaaliryhmässä.
Takkula puolestaan toivoo, että kaikki keskustan mepit siirtyisivät uuteen ryhmään. Takkulan lisäksi parlamentin jäsenenä jatkaa Anneli Jäätteenmäki ja uutena Riikka Manner.
Takkula on luvannut vahvistaa oman päätöksensä ensi keskiviikkona. Euroopan Parlamenttiin ryhmät on vahvistettava 2. heinäkuuta.