Asustoministeri Jan Vapaavuori hämmästelee blogissaan, Pekkarisen kommentteja kauppojen suuryksiköiden sijoittamisesta. Vapaavuori lainaa kirjoituksessaan Länsi-Savossa julkaistua Pekkarisen haastattelua, jossa tämä kertoo kannattavansa suurten kauppojen rakentamista keskustojen ulkopuolelle.
Lehden haastattelussa Pekkarinen sanoo, ettei tasapainoinen yhdyskuntarakenne ole sitä, että kertaalleen rakennettuun keskustaan rakennetaan uutta palvelutilaa. Pekkarisen mukaan oikeampi yhdyskuntarakenne on sellainen, että kaupunkien ydinalueet pysyvät jokapäiväisten palvelujen kehtoina, ja kaupan suuryksiköt rakennetaan keskustojen ulkopuolelle.
Vapaavuoren mielestä Pekkarisen kommentit ovat niin hallitusohjelman, voimassa olevan lainsäädännön kuin kansallisen ilmasto- ja energiastrategian vastaisia.
Yhteys vaalirahoituskohuun?
Blogissaan Vapaavuori hämmästelee myös sitä, että yksittäinen kunta on ryhtynyt ministerin tukemana taisteluun Vapaavuorta vastaan.
- Suomessa on harvoin nähty, että yksittäinen kunta ryhtyy taisteluun yksittäistä ministeriä ja hallinnon virkamieskuntaa vastaan. Pieksämäen kaupunki on näin kuitenkin tehnyt. Aiheena on kaupunkiin suunniteltu Ideapark ja taistelun kohteena allekirjoittanut. Kaupunki järjestikin 1.6. aivan erillisen tilaisuuden, jonka parjauksen kohteena minulla oli ilo olla. Vielä erikoisempaa on se, että kyseiseen agitaatiotilaisuuteen osallistui tähtivieraana samaisessa hallituksessa istuva ministeri Pekkarinen, Vapaavuori kirjoittaa.
Vapaavuoren mielestä nykyinen trendi sijoittaa yhä suurempia kaupan yksiköitä yhä useammin kaupunkiseutujen reuna-alueille hyvien henkilöautoyhteyksien ja edullisten tonttien houkuttelemana, on varsinkin ilmastopoliittisista syistä yksinkertaisesti kestämätön.
- Läheskään kaikki eivät ole mieltäneet kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Aivan liian usein kaikki yleisesti hyväksytyt periaatteet heitetään iloisesti romukoppaan, jos omassa lähipiirissä on vireillä jokin megaluokan hanke, Vapaavuori suomii blogikirjoituksessaan.
- Mitä kaupan suuryksiköihin muuten tulee, niiden suhteen kannattaisi olla erityisen varovainen ja aivan korostetun tarkasti pyrkiä noudattamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yhteisiä linjauksia jo sen takia, että alan yrittäjät ovat olleet niin poikkeuksellisen höveleitä vaalirahoituksen lähteitä, Vapaavuori päättää kirjoituksensa.
Ideapark-keskuksia puuhaava yrittäjä Toivo Sukari on yksi keskustaa ja sen ehdokkaita rahoittaneista liikemiehistä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Pekkarinen tyrmää arvostelun
Myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen tyrmää Jan Vapaavuoren väitteen, että keskusta kannattaa kaupunkien ulkopuolelle rakennettuja kauppakeskuksia liikemiehiltä saatujen vaalirahojen takia. Pekkarinen ei ole itse lukenut Vapaavuoren blogia.
- Kysymys tässä Vapaavuoren esille tuomassa asiassa on kaiketi Jyväskylän ja Pieksämäen tapauksista. Niissä kaikki poliittiset ryhmät ovat sitä mieltä, että ei rakenneta ihan siihen ydinkeskustaan, vaan keskustan ulkopuolelle, Pekkarinen sanoi radiouutisten Ykkösaamun haastattelussa.
- Minä olen aina ollut sitä mieltä, että ydinkeskustatoiminnat olkoon ydinkeskustatoimintoja, mutta suuret liikekeskukset on hyvä rakentaa kaupunkien ulkolaidoille, Pekkarinen jatkoi.
- Olen aivan absoluuttisen varma, että keneenkään keskustalaiseen ministeriin tällaiset vaalirahat eivät ole vaikuttaneet. Tuskin he ovat edes tienneet, ketkä vaalirahoja ovat antaneet. Tuskin edes Jan Vapaavuorikaan tietää kaikkia niitä rahoittajia, jotka kokoomusta ovat rahoittaneet useissa taaksejääneissä vaaleissa.