Kuntien eläkevakuutus

Huolehtii kunta-alan työntekijöiden työeläketurvasta ja sen rahoituksesta

Maksaa eläkettä noin 322 000 henkilölle noin 2,8 mrd. euroa vuodessa

Jäsenyhteisöjä ovat kaikki Suomen kaupungit, kunnat ja kuntayhtymät

Sijoitusomaisuus on noin 20 mrd. euroa

Katajan mukaansa vain tapahtumien selvittämisellä voidaan palauttaa luottamus kuntien eläkevakuuttajaan. Nyt ainakin jonkinlainen selvitys on ministeri Kiviniemen mukaan luvassa.

- Valtiovarainministeriö selvittää yhteistyössä Finanssivalvonnan kanssa Kuntien eläkevakuutuksen ja Nova Groupin väliset taloudelliset suhteet kokonaisuudessaan, Kiviniemi sanoo YLE Uutisille välittämässään viestissä.

Katajan näkemyksen mukaan yhtiön hallitus on jo kaikin sisäisin keinoin pyrkinyt selvittämään asiaa, mutta luottamus Kevaan ei ole korjaantunut.

Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen on hallituksen pyynnöstä selvittänyt sekä suullisesti että kirjallisesti Rovaniemelle rakennetun moottorikelkkatehtaan hankintaa Kevan sijoitusomaisuudeksi.

Katajan mukaan näissä selvityksissä ei ole ilmennyt sellaista, että moottorikelkkatehtaan hankinta ei täyttäisi Kevan hallituksen sijoitusomaisuudelle asettamia ehtoja.

- Luottamus Kevaan ei kuitenkaan ole palautunut, joten on tärkeää, että asiasta saadaan ulkopuolinen selvitys, Kataja sanoi YLE Uutisille juhannusaattona.

Moottorikelkkatehdaskauppojen alustaviin järjestelyihin osallistui myös muiden muassa Nova Group.

Katajan mukaan rakennusalalla on tavallista, että osapuoli vaihtuu kesken prosessin. Kun Keva alkoi neuvotella Rovaniemen moottorikelkkatehtaasta, keskusteluissa oli mukana Nova Kiinteistökehitys. Kaupat tehtiin Oka-nimisen yrityksen kanssa. Kevan mukaan Okan omistavat Palmberg ja Lemminkäinen.

- Kevan kannalta oli tärkeää katsoa, että hanke on tuottava ja turvattu. Meille oli tärkeää arvioida tehtaan vuokralaista eli BRP:tä, Kataja sanoi.

BRP Finland on kanadalaisen Bombardier Recreational Productsin suomalainen tytäryhtiö. Kanadalaisyhtiön valikoimaan kuuluu muun muassa moottorikelkkoja ja vesiskoottereita.

Kataja: Jääviys käytiin läpi

Katajan mukaan Kevan hallituksen kanssa on käyty myös keskustelut hänen mahdollisesta jääviydestään viimeaikaisia päätöksiä tehtäessä. Kevan hallitus oli viimeksi koolla keskiviikkona, jolloin se antoi luottamuksensa Kauppiselle.

Kataja kertoo saaneensa vaalitukea Kehittyvien maakuntien Suomelta. Sen suuri rahoittaja oli Nova Group. Katajan mukaan hallituksen jäsenet eivät nähneet syytä kokoontua ilman häntä. Kataja on kokoomuksen kansanedustaja.

Kataja sanoo tiedotteessaan, että Kevan toimitusjohtajan antaman selvityksen mukaan hän ei ole millään tavoin osallistunut puolueiden tai vaaliorganisaatioiden varojen keräämiseen. Puolueita ja vaaliorganisaatioita on tuettu antamalla kullekin Kevan hallituksen jäsenelle mahdollisuus osallistua yhteen jonkin puoleen järjestämään korkeatasoiseen seminaariin. Puolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen juhlakokousjulkaisuissa on ollut Kevan mainoksia.

- Erikseen kysyttäessä toimitusjohtaja on selvittänyt, että mitään muuta tukea puolueille ei ole annettu, Kataja selvittää tiedotteessaan.